Villarreal vei vaisun derbyn – kakkoskentällisellä pelannut Valencia täysin aseeton
Tiistai-illan derby Villarrealin ja Valencian välillä jäi tällä kertaa vaisummaksi kuin mihin on totuttu. Molemmilla joukkueilla on pian edessään tärkeämpikin ottelu, ja se myös näkyi. Valencia pelaa lauantaina Copa del Reyn loppuottelussa ja Villarrealin ajatuksissa pyörinevät jo Mestarien liigan välierät.
Valencia vaihtoi edellisen ottelun avauskokoonpanostaan peräti yhdeksän pelaajaa säästelläkseen avainpelaajiaan lauantain finaaliin. Korvaajat eivät suorittaneet toivotulla tasolla, ja Valencia laukoikin koko ottelussa yhteensä vain vaivaiset viisi kertaa. Maalia kohti laukauksista meni vain yksi.
Ottelussa oli yksi selkeä onnistuja, Villarrealin hollantilaishyökkääjä Arnaut Danjuma. Danjuma teki ottelun molemmat maalit ja nosti kauden maalimääränsä La Ligassa yli kymmeneen. Danjumalla oli mahdollisuuksia tehdä jopa kolme tai neljäkin maalia, mutta kaksikin riitti tuomaan Villarrealille 2-0-voiton.
Ensimmäinen Danjuman maaleista syntyi rangaistuspotkusta 10. minuutilla ja toinen vain seitsemän minuuttia myöhemmin. Danjuma oli avausjaksolla peräti neljästi maalipaikassa. Toinen puoliaika olikin sitten pelkkää pelailua.
Valencian ainoa mahdollisuus ensi kaudeksi eurokentille kulkee Copa del Reyn voittamisen kautta. Villarreal otti voiton myötä askeleen lähemmäs Eurooppa-liigan tai Konferenssiliigan paikkaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
