Katso: Tulikuuma Sevillan derby päättyi kyseenalaiseen tuuletukseen
Betis ja Sevilla kohtasivat toisensa viikonloppuna Copa del Reyn yksiosaisessa neljännesvälieräottelussa. Betis voitti ottelun 2-1 ja eteni puolivälieriin. Lue otteluraportti täältä.
Derby potkaistiin käyntiin loppuunmyydyllä Villamarínilla lauantai-iltana, mutta se keskeytettiin vain 39 minuutin jälkeen, kun sittemmin kiinni otettu Betis-kannattaja heitti Sevilla-pelaaja Joan Jordánia muoviputkella päähän.
Betis olisi halunnut jatkaa ottelua vielä lauantai-iltana, mutta Sevilla halusi sen sijaan venyttää ottelun jatkamista keskiviikolle saakka, jotta Jordán olisi saanut peliluvan. Jordán vietiin Villamarínilta sairaalaan tarkastukseen, josta hänet määrättiin vuorokauden kestävään kotihoitoon ja tarkkailuun.
Betisin pelaajat kritisoivat sosiaalisessa mediassa Sevilla-luotsi Julen Lopeteguin käytöstä. Pelaajien mukaan Lopetegui sanoi Jordánille, että hänen pitäisi esittää pahoinvoivaa ja loukkaantunutta, jotta ottelu siirrettäisiin tai jopa tuomittaisiin Sevillan voitoksi. Betis-pelaajien mukaan ottelun neljäs erotuomari myönsi kuulleensa Lopeteguin sanoneen niin.
Derby pelattiin loppuun sunnuntaina tyhjällä Villamarínilla. Betis voitti ja eteni jatkoon. Ottelun jälkeen Betisin pelaajat juhlivat kentällä ja joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluva Andrés Guardado nousi otsikoihin varsin kyseenalaisella tuuletuksellaan. Guardado heitti vesipullon päähänsä ja putosi sen jälkeen maahan – todennäköisesti viitaten Jordánin tapaukseen.
Katso videot twiittiupotuksista.
Guardado pahoitteli käytöstään sosiaalisessa mediassa ja totesi, ettei olisi suinkaan tuulettanut voittoa tuolla tavalla, jos Jordán olisi loukannut itsensä vakavasti.
LUE MYÖS:
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!