Sarjajumbo teki tempun, joka nähtiin La Ligassa viimeksi kolme kautta sitten – valmentajanvaihdos toi kaivatun kurssinmuutoksen

Aina valmentajanvaihdos ei toivottua muutosta joukkueen suoritustasoon tuo, mutta joskus herääminen on hyvinkin merkittävää. Onnistuneelta vaihdokselta vaikuttaa ainakin suhteellisen lyhyen otannan perusteella Getafen päätös vaihtaa Míchel Quique Sánchez Floresiin.
Getafe sai alkukauden aikana Míchelin johdolla vain yhden pisteen kahdeksasta ottelustaan. Quique Sánches Flores on valmentanut madridilaisseuraa nyt kuudessa ottelussa, ja pisteitä on kertynyt kahdeksan lisää. Koko kausi sellaisella tahdilla, niin Getafe hätyyttelisi jo europaikkoja.
Kun Getafe otti sunnuntaina kauden toisen voittonsa, jätti se myös vaikuttavan tilastoleiman. Cádiz kaatui Coliseumilla 4-0, ja maaleista kolme syntyi päällä.
Kolmeen puskumaaliin ei samassa ottelussa ole pystynyt tällä kaudella yksikään toinen joukkue, eikä itse asiassa edes viime tai toissa kaudella. Viimeksi kolme päämaalia samassa La Liga -ottelussa teki Leganés kaudella 2018-2019.
Getafelle maalin mieheen puskivat Mathias Olivera, Jorge Cuenca ja Enes Ünal. Lisäajalla syntynyt 4-0-maali tehtiin jalalla, Jaime Matan komealla volleylla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen