Lehti: Real Madridilla jälleen yksi huippulupaus kiikarissa
Kuva: Getty Images
Real Madrid on iskenyt silmänsä AS Monacon keskikenttäpelaajaan Aurélien Tchouaméniin, kertoo Marca.
Tchouaméni, 21, on noussut uutena pelaajana Los Blancosin tutkalle. Sunnuntaina hän teki entistä suuremman vaikutuksen Madridiin, kun hän pelasi Ranskan avauskentällisessä Nations Leaguen finaalissa Espanjaa vastaan.
Paris Saint-Germainin Kylian Mbappé on yhä Real Madridin ykköskohde ensi vuoden siirtomarkkinoilla, mutta Tchouaménille voisi hyvinkin olla käyttöä valkopaidoissa, sillä Casemiro on Madridin ainoa pelaaja, joka on koulutettu puolustavan keskikenttäpelaajan rooliin.
Monaco hankki Tchouaménin toissa vuonna Bordeaux’sta 18 miljoonalla eurolla, mutta hänen hintansa on noussut tuosta todennäköisesti merkittävästi. Monaco on muutenkin hyvässä neuvotteluasemassa, sillä Tchouaménilla on kesään 2024 ulottuva sopimus.
Real Madridin lisäksi nuorta ranskalaista tarkkailevat myös ainakin Chelsea ja Juventus. Jo menneenä kesänä Madrid hankki Ranskasta 18-vuotiaan Eduardo Camavingan, ja viime vuosina nuoriso-osastoa on täydennetty myös esimerkiksi Vinícius Júniorilla, Rodrygo Goesilla ja Brahim Díazilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin

- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Barcelona haluaa isännöidä Mestarien liigan finaalia – kaupunginhallitukselta vihreää valoa