Barcelonasta kuuluu kummia.

Tuoreet tiedot kertovat, että Barcelona-johto pohtii jo vakavissaan potkujen antamista päävalmentaja Ronald Koemanille. Tilalle on joidenkin tietojen mukaan kysytty jo seurajohdon neuvonantajana toimivaa Jordi Cruijffia.

Koko tilanne on jokseenkin absurdi.

Barcelona on akuutissa talouskriisissä, joukkuetta jouduttiin kesällä heikentämään rajusti, moni avainpelaaja on kärsinyt loukkaantumisista ja kautta on pelattu neljä ottelua. Kaiken tämän jälkeen puuhataan potkuja, jotka maksaisivat seuralle lehtitietojen mukaan 12 miljoonaa euroa. Tässä kohtaa on syytä muistuttaa, että Barcelona on kuukausien ajan pyrkinyt alentamaan pelaajien palkkoja ja myymään pelaajia, jotta jokainen tarjolla oleva miljoona saataisiin kassaan.

Potkupuheet eivät sinänsä ole aivan tuoreita. Koemanin ja puheenjohtaja Joan Laportan välinen suhde ei ole missään vaiheessa tuoksunut ruusuilta. Laporta tiettävästi kartoitti valmentajavaihtoehtoja viime kauden päätteeksi, mutta kun parempaa ei löytynyt, oli tyytyminen Koemaniin. Toiminta kirvoitti rajua arvostelua entiseltä Barcelona-pelaajalta, Ronald de Boerilta.

Koemanin on sanottu tyytyvän jatkuvasti osaansa, mutta ei asia ihan niinkään ole. Kun Laporta on esimerkiksi julkisesti toivonut peliaikaa omille kasvateille ja vihjannut, että olisi syytä pelata 4-3-3-muodolla, Koeman on täräyttänyt vastavuoroisesti: ”Hän [Laporta] antoi ymmärtää haastattelussa, ettei valmentajalla ole kaikkea valtaa urheilupuolella. Laporta puhui liikaa.”

Tilanne ei ole kovin terve, jos seuran puheenjohtaja ja edustusjoukkueen päävalmentaja tölväisevät toistuvasti toisiaan median välityksellä.

Ja sitten tuli ottelu Bayern Müncheniä vastaan.

Valtava kalabaliikki yhdestä ottelusta

Bayern oli ottelussa ennakkosuosikki, mutta yleisesti odotettiin, ettei ihan sellaista vuoden takaista 8-2-teurastusta tulisi. Ei tullutkaan, mutta tuli pelillinen nöyryytys.

Barcelona asettui jo lähtökohtaisesti puolustusasemiin 5-3-2-muodolla. Barca hävisi pallonhallinnan 48-52, maalintekoyritykset 5-17 ja maaliodottaman peräti 0,20-2,76. Maalia kohti Barcelona ei onnistunut laukomaan yhtä ainoaa kertaa. Ottelu Bayernille 3-0.

Kotiylesö vihelsi oikeana pakkina pelaamaan joutuneelle Sergi Robertolle, joka tiettävästi meni buuauksista aivan pois tolaltaan.

Pelin jälkeen Gerard Piqué sanoi, että ”tällä tasolla me nyt tällä hetkellä olemme”. Samaa viestiä välitti Koeman, joka myös valitteli materiaalin kapeutta.

Seurayhteisölle turpasauna oli shokki. Kausi oli alkanut La Ligassa ihan kohtuullisesti ja ilmassa oli optimismia, että oikea suunta olisi löytynyt. Ei ehkä ajateltu, että todellisuudessa matka on vielä valtavan pitkä aivan maailman huipulle.

Pelin jälkeen Barcelonan seurajohto kokousti ja melko pian paikallinen media tiesi kertoa, että Koemanilla on kolme ottelua aikaa kääntää kurssi tai muuten…

Niin mitä?

Tulee potkut, jos ei peli parane? Ja kuka sitten tilalle? Cruijff, jolla on valmennuskokemusta Kiinasta, Israelista ja Ecuadorista? Francisco Javier García Pimienta, joka teki 20 vuotta töitä Barcelonan eri joukkueissa, mutta jolle Laporta antoi yllättäen potkut kesällä? Xavi?

Utopiaa etsimässä

Utopia tarkoittaa jonkin aatteen mukaista, toistaiseksi toteutumatonta ihanneyhteiskuntaa.

Barcelonan kontekstissa utopian nimi on cruijffismi+menestys nyt ja heti. Hollantilaislegenda oli aikoinaan vahvasti määrittelemässä Barcelonan seura- ja peli-identiteettiä, jollaisina me ne tänä päivänä tunnemme.

Cruijff opetti Pep Guardiolaa, joka taas opetti Xavia. Kaikkia ja kaikkea Barcelonassa tupataan vertaamaan Cruijffiin ja cruijffismiin. Jos ei pelata 4-3-3:lla, mietitään, ollaanko liian kaukana cruijffilaisuudesta. Jos ottelussa ei voiteta pallonhallintaa, asia on taatusti seuraavana päivänä Mundo Deportivon ja Sportin lööpeissä.

Melko haasteellista Barcelonassa on cruijffilaisuuden ja globaalin suurseura-ajattelun yhdistäminen. Pelaajien, valmentajien ja pelaamisen olisi oltava hyvin puhdasoppista. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin voittaa jokainen ottelu ja jokainen pokaali.

Yhdistetään tuohon vielä vaatimus puhdasoppisuudesta myös pelaajakasvatuksessa ja La Masían yhdistämisessä edustusjoukkueeseen. Visuaalisesti täydellisen pelaamisen pitäisi siis tuottaa runsaasti maaleja ja voittoja vieläpä niin, että pelaajat kentällä olisivat oman akatemian tuotoksia.

Parhaimmillaan Barcelona kykeni kaikkeen edellä mainittuun. Guardiola oli valmentajana, peli oli näyttävää, se tuotti mestaruuksia ja pelaajat suurelta osin omia kasvatteja.

Nyt talous on kuralla, ja Guardiolan joukkueesta ovat jäljellä Piqué, Sergio Busquets ja Roberto. Ei ole Xavia, ei Andrés Iniestaa, ei Dani Alvesia, ei Samuel Eto’oa, ei Thierry Henryä, ei David Villaa, ei Neymaria, ei Luis Suárezia, ei Antoine Griezmannia, ei Lionel Messiä.

Silti pitäisi pystyä samaan kuin mihin Guardiolan joukkue pystyi. Se joukkue, jota on tituleerattu jopa kaikkien aikojen parhaaksi koko futishistoriassa.

Kestääkö Laporta sittenkään painetta?

Jos (ja todennäköisesti kun) tiedot Koemanin potkutuumauksista pitävät paikkansa, johtopäätös on se, ettei Barcelonassa oikein kukaan tiedä, millaisella strategialla visio paremmasta huomisesta saavutetaan.

On totta, että Koeman voisi olla tietyissä asioissa joustavampi ja että osa päätöksistä meni vihkoon Bayern-ottelussa. Mutta sitten taas toisaalta Koeman on tehnyt paljon myös sellaisia päätöksiä, joita Barcelonassa on toivottu ja haluttu.

Jos nyt valmentajaa ryhdytään vaihtamaan neljän pelatun ottelun jälkeen, mitä se kertoo muille huippuvalmentajille? Tuskin ainakaan lisää Barcelonan vetovoimaa työnantajana, jos ensin joukkuetta heikennetään kovalla kädellä ja sitten pitäisi kaataa voimansa tunnossa oleva Bayern München.

Barcelona havittelee utopiaa. Kaikki pitäisi saada nyt ja heti, vaikkei eväitä sellaiseen ole. Ei Koemanilla eikä kenelläkään muullakaan valmentajalla.

[readmore from=Barcelona]

Kriittisesti on toki aina syytä tarkastella eri tahojen toimintaa, mutta juuri nyt Barcelonassa on paljon isompiakin ongelmia ratkottavana kuin mikromanageerata yksittäisen pieleen menneen ottelun jälkipyykkiä. Koko seuran olemassaolo pitäisi ensin turvata. Sitten uskottavuus. Sitten tulevaisuus. Kaikki tämä seuran cruijffilaiseen identiteettiin nojaten, niin kenties joidenkin vuosien kuluttua kasassa on taas suurimmista pokaaleista kilpaileva joukkue.

Mutta ei vielä. Nyt Barcelonan on vain nieltävä ylpeytensä. Myönnettävä, että huipun kyydistä on tiputtu. Maltettava rakentaa uutta tulemista pala palalta.

Se voi vaatia Laportalta sellaisia päätöksiä, joita menestykseen tottunut seurayhteisö ei haluaisi kuulla. Mutta juuri siksi Laporta puheenjohtajaksi valittiin. Pari seuraavaa vuotta näyttävät, kiinnostaako Laportaa enemmän oman maineensa pelastaminen vai Barcelonan uuden menestyksen rakentaminen.

Aiheet Barcelona Koeman Ronald Laporta Joan Näkökulmat