Ei yksi, ei kaksi, vaan peräti kolme – teini-ikäiset Barcelonan reservijoukkueen pelaajat debytoivat joukolla Mestarien liigassa
Kuva: Getty Images
Barcelonan edustusjoukkueen miehistö koki kesällä suuria muutoksia. Kaksi joukkueen kallispalkkaisinta pelaajaa Lionel Messi ja Antoine Griezmann vaihtoivat maisemaa, ja lisäksi seura luopui muun muassa Miralem Pjanicista, Junior Firposta ja Emersonista. Edustusjoukkueeseen tuli seuran ulkopuolelta uusina neljä pelaajaa.
Neljä pelaajaa oli myös sivussa Barcelonan tiistaisesta Mestarien liiga -avauksesta Bayern Müncheniä vastaan. Ansu Fati ja Ousmane Dembélé parantelevat yhä polvivammojaan, Martin Braithwaite sai tuoreen sellaisen, ja pohjevamma pitää uuden tulokkana Sergio Agüeron vielä tovin sivussa.
Barcelonan pelaajatilanne on jokseenkin haastava, osin edellä mainituista loukkaantumisistakin johtuen. Joukkue on myös hieman aiempaa nuorempi.
Sitä tuskin kuitenkaan moni odotti, että peräti kolme alle 20-vuotiasta pelaajaa tekisi debyyttinsä Mestarien liigassa liki kovimmassa mahdollisessa paikassa – Camp Noulla Bayern Müncheniä vastaan. Vaan näin kävi. Kaikkien kolmen piti alkuperäisen suunnitelman mukaan pelata tällä kaudella vieläpä Barcelonan reservijoukkue Barca B:ssä Espanjan kolmannella sarjatasolla.

Jugadores más jóvenes del Barça en partidos de competiciones europeas (todos en Copa de Europa):
Ansu Fati (16 años y 321 días)
Bojan (17 años y 22 días)
Gavi (17 años y 40 días)
Messi (17 años y 166 días).
Ansu Fati (16 años y 321 días)
Bojan (17 años y 22 días)
Gavi (17 años y 40 días)
Messi (17 años y 166 días).

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin