Real Madrid nappasi voiton Mestarien liigassa – Internazionale sössi pahemman kerran
Real Madrid kohtasi Internazionalen kotikentällään Bernabéulla. Vierasjoukkue aloitti ottelun vahvasti luomalla painetta madridilaisten päätyyn, mutta kaikki hyvä meni suorastaan hukkaan, kun italialaisseura käytännössä lahjoitti kotijoukkueelle kaksi ilmaista maalia. Real Madrid vei ottelun lukemin 2-1.
Real Madrid teki ottelun avausmaalin Yann Bisseckin puolustuspään mokasta. Brahim Díaz riisti pallon topparilta oman boksin läheisyydessä ja syötti pallon Kylian Mbappélle, joka viimeisteli lukemat 1-0-tilanteeseen jo 14. minuutilla.
Puolestaan Internazionalen maalivahti Josep Martínez olisi ollut yksi illan sankareista, ellei olisi sössinyt omassa boksissaan totaalisesti. Espanjalaisvahti sai pallon omassa boksissa haltuun, mietti liikaa, yritti harhauttaa ja Federico Valverde riisti pallon vieden kotijoukkueen 2-0-johtoon.
Real Madrid olisi voinut järjestää murskajaiset, mutta Martínez ryhdistäytyi kauhean mokansa jälkeen. Martinez nappasi Jude Bellinghamin vedon todella upeasti ensimmäisen puoliskon viimeisillä hetkillä ja piti Internazionalen iskuetäisyydellä.
Toinen puoliaika
Toisella puoliajalla Real Madrid aloitti tuhlailun, kun Bellingham pääsi taas paalupaikalle. Jälleen esteenä oli Martínez, joka esti englantilaistähden lähes varman maalin toistamiseen. Myöskin Brahim Díaz sai loistopaikan toisella puoliajalla 5 vs 2 -hyökkäyksessä, mutta sijoitti pallon ohi maalin
Internazionale iski viimeinkin takaisin 77. minuutilla, kun tähtipelaaja Lautaro Martínez teki esityön ja antoi keskityksen Carlos Augustolle, joka viimeisteli lukemat tilanteeseen 2-1. Vierasjoukkue ei kuitenkaan enää pystynyt tekemään tasoitusmaalia, vaikka pallo pyöri viimeiset minuutit pääosin Real Madridin päädyssä.
Real Madridin kesän kallein hankinta Yan Diomande oli myös pirtsakka kentälle tultuaan 79. minuutilla. La Ligassa Diomande on vielä ollut hieman ujo haastojensa kanssa, mutta viimeiseen 15 minuuttiin laituri näytti juuri niitä ominaisuuksia, jonka vuoksi hänestä niin paljon maksettiin. Hän oli salamannopea, aggressiivinen sekä valmis haastamaan kenet tahansa.
Ottelu oli jälleen todiste José Mourinhon nerokkuudesta. The Special Onen entinen italialaisjoukkue hallitsi palloa 64 prosenttisesti, mutta Real Madrid hyödynsi maalipaikkansa paremmin pienellä pallonhallinnalla. Real Madrid kykeni luomaan maaliodottamaa 2.91 verran, kun taas Internazionale vain 1.78 verran.
- José Alberto López ei sulattanut Mourinhon kommentteja murskavoiton jälkeen
- José Mourinho Racing-ottelun jälkeen: ”Pelaamme hyvin, mutta …”
- Real Madrid murskasi Racing Santanderin – Yan Diomande vastasi illan komeimmasta osumasta
- Barcelona murskavoitolla takaisin La Ligan kärkeen
- Diego Simeone teki La Liga -historiaa
- José Mourinho Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Se satuttaa minua”
- AS: Barcelona ja Atlético Madrid kiinnostuivat Manchester Unitedin tähdestä
- Massiivinen muutos La Ligassa – tuomarit joutuvat kameroiden eteen
- Hansi Flick: Barcelona etsii vahvistusta
- MD: Interin tähtitoppari valmis neuvottelemaan Barcelonan kanssa jälleen