”Messi on ansainnut jokaisen euron” – Barcelonan puheenjohtajaehdokas otti vahvasti kantaa supertähden sopimuskohuun

Espanjalaislehti El Mundo julkaisi lauantain ja sunnuntain vaihteessa ison uutisen, kun se kertoi etusivuaan myöten Lionel Messin vuonna 2017 Barcelonan kanssa solmimasta sopimuksesta.
El Mundon mukaan Messin sopimuksen arvo on peräti 555 miljoonaa euroa, josta Messi on tienannut jo yli 511 miljoonaa euroa. Argentiinalaisen vuosipalkka on 138 miljoonaa euroa, minkä lisäksi sopimuksessa oli tuhdit bonukset jatkosopimuksesta ja seurauskollisuudesta.
Messin kanssa sopimusta oli neuvottelemassa vuonna 2017 edeltävä seurapomo Josep Maria Bartomeu, joka erosi Barcelonan puheenjohtajan paikalta vuonna 2020.
Barcelonalle valitaan pian uusi puheenjohtaja. Yksi kandidaateista on Víctor Font, joka kertoi oman näkemyksensä Messistä Twitterissä. Messin saamat rahamäärät ovat aiheuttaneet kiukkua kannattajissa, sillä Barcelona on tällä hetkellä pahoissa talousvaikeuksissa.
− Messi on ansainnut jokaisen euron, jonka Barcelona on maksanut hänelle. Hän ei ole tuhonnut meitä. Päinvastoin. Hän on kaikkien aikojen paras pelaaja, ja haluamme hänen pysyvän seurassa ikuisesti, Font kirjoitti.
Jos et näe alla olevaa Twitter-päivitystä, voit katsoa sen TÄSTÄ.
Lähde: AS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi