Espanjalaislehti El Mundo skuuppaa etusivullaan merkittäviä tietoja Barcelonasta. Lehti on saanut käsiinsä kopion Lionel Messin sopimuksesta, jonka argentiinalaistähti solmi katalonialaisseuran kanssa vuonna 2017.

Joukkueen kapteenin sopimus on tiettävästi koko urheilumaailman suurin, jos El Mundon tiedot pitävät paikkansa.

Messi on tienannut neljän vuoden aikana yli 500 miljoonaa euroa. Koko sopimus voi parhaillaan kohota 555 miljoonaan euroon erilaisin bonuksin. Messillä on Barcelonan kanssa sopimusta jäljellä puoli vuotta.

Tähän mennessä Messi on kuitannut neljän vuoden sopimuksestaan noin 511 miljoonaa euroa.

El Mundon mukaan Messin vuosipalkka Barcelonassa on 138 miljoonaa euroa. Messi sai saman tien noin 115 miljoonan euron jatkosopimusbonuksen. Lisäksi sopimuksessa on lähes 78 miljoonan euron bonus, jonka kerrotaan olevan ”uskollisuusbonus”.

Messin sopimus loppuu tähän kauteen. Kokenut 33-vuotias tähti on vapaa siirtymään muualle ilmaissiirrolla kesällä. Messi halusi lähteä seurasta jo viime kesänä, mutta jäi lopulta Kataloniaan.

Barcelona on tällä hetkellä pahoissa talousvaikeuksissa. Seuralle valitaan uusi puheenjohtaja pian. Messin sopimuksen neuvotteli edellinen puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu, joka erosi tehtävästä vuonna 2020.