Barcelonan tanskalaiskärki ensimmäistä kertaa urallaan avauksessa Mestarien liigassa – tuloksena kaksi maalia

Kiovan Dynamo isännöi Barcelonaa tiistai-iltana Ukrainassa Mestarien liigan lohkovaiheen neljännellä kierroksella.
Barcelona voitti ottelun maalein 4-0 ja varmisti siten paikkansa Mestarien liigan neljännesvälierissä. Lohkon toisessa ottelussa Juventus voitti Ferencvárosin 2-1.
Barcelona oli voittanut aiemmat kolme lohko-otteluaan ja jätti siten Leo Messin ja Frenkie de Jongin lepäämään kotiin.
Ronald Koeman jätti Antoine Griezmannin sen sijaan penkin puolelle Ukrainassa ja päästi Martin Braithwaiten avauskokoonpanoon. Griezmann pääsi toisella jaksolla kentälle.
Kyseessä oli 29-vuotiaalle Braithwaitelle uran ensimmäinen kerta avauskokoonpanossa Mestarien liigassa. Braithwaite kiitti Koemania luottamuksesta tehden kaksi maalia ja syöttäen Sergiño Destin avausmaalin.
Toisen jakson alussa Dest nappasi pallon Braithwaitelta boksin sisällä ja laukoi sen takakulmaan. Maali oli Destin ensimmäinen Barcelonassa. Hetkeä myöhemmin Braithwaite jatkoi pallon takatolpalta verkkoon vieden Barcelonan kahden maalin etumatkalle. Braithwaite iski illan toisen maalinsa hankkimastaan pilkusta.
Griezmann vastasi Barcelonan neljännestä maalista lisäajalla.
Koeman antoi tiistai-iltana debyytit Óscar Minguezalle ja Konrad de la Fuentelle. Kaksikko on pelannut tällä kaudella Barcelonan B-joukkueen paidassa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa

- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa