Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
Barcelona on saanut merkittävän vahvistuksen sunnuntain kotiotteluun Sevillaa vastaan, sillä pitkään sivussa ollut Gavi on palaamassa joukkueen vahvuuteen, kertoo football-espana.net.
Suosittu keskikenttäpelaaja ei ole pelannut elokuun puolivälin jälkeen jouduttuaan polvileikkaukseen, eikä ole pelannut kauden kahden ensimmäisen ottelun jälkeen Mallorcaa ja Levantea vastaan).
Pian näiden otteluiden jälkeen vahvistettiin, että hän tarvitsee leikkauksen samaan polveen, jossa ACL-polvivamma vaivasi vuonna 2023.
Hänen paluunsa arvioitiin alun perin helmikuulle, mutta Barcelona päätti edetä erittäin varovasti välttääkseen mahdolliset takaiskut.
Nyt odotettu hetki on kuitenkin koittanut. Barcelona on ilmoittanut, että 21-vuotias pelaaja on saanut lääkäriltä peliluvan, mikä tarkoittaa, että hän voi olla mukana sunnuntain ottelussa Sevillaa vastaan.
Gavin paluu tulee Barcelonalle tärkeään aikaan
Tieto Gavin peliluvasta tulee Barcelonalle erittäin tärkeällä hetkellä. Joukkueella on ollut vaikeuksia keskikentällä; Frenkie de Jong on loukkaantuneena, ja Pedri sekä Marc Bernal ovat pelanneet lähes tauotta, koska heille ei ole voitu antaa riittävästi lepoa otteluiden aikana ja välillä.
Tästä huolimatta päävalmentaja Hansi Flick on tehnyt selväksi, ettei Gavia kiirehditä suoraan avauskokoonpanoon. Sunnuntaina taitaa siten siis löytyä vähintään vaihtopenkiltä odotettu nimi.
Lue myös: Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Rodrin agentti paljasti: valinta on tehty ja matka jatkuu kohti sinipunaista seuraa