Uudet tiedot: Espanjan ja Argentiinan huippuottelu vaarassa
Espanjalaislehti Sport ja radio-ohjelma Partidazo de Cope uutisoivat, että niin kutsuttu Finalissima on nyt peruuntumassa.
Ottelu Espanjan ja Argentiinan välillä on ollut tarkoitus järjestää Qatarissa 27. maaliskuuta, mutta Lähi-idän jännitteinen tilanne Iranin sodan takia on johtamassa siihen, ettei peliä pystytä pelaamaan ainakaan Qatarissa.
Qatarilla on ottelun järjestysoikeudet, mutta pelin osapuolet ja Uefa ovat työskennelleet kulisseissa mahdollisten varavaihtoehtojen varmistamiseksi.
Espanjan jalkapalloliitto on mediatietojen mukaan sopinut Real Madridin kanssa, että Finalissima voitaisiin pelata Santiago Bernabéulla.
Argentiinan jalkapalloliitto ei kuitenkaan espanjalaistietojen perusteella ole suostunut tähän ehdotukseen. Argentiina on tarjonnut pelipaikaksi Buenos Airesia.
Peliin on nyt aikaa kaksi viikkoa, jos Finalissima on yhä tarkoitus pelata seuraavana päivänä.
Espanjalaistietojen mukaan Argentiinaa hiertävät järjestelyissä muun muassa raha-asiat. Argentiina on viimeiseen asti elätellyt toiveita Qatarissa pelaamisesta, sillä se olisi taloudellisessa mielessä sille hyödyllisin pelipaikka.
Osapuolet eivät ole päässeet sopimukseen, joten peli on vaarassa peruuntua nyt kokonaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligaan merkittävä uudistus
