Julen Lopetegui pettyi Sevillan tasapeliin: ”Vastuu kuuluu valmentajalle”
Barcelona ja Real Madrid ovat tuttuun tapaan La Ligan selkeä kärkikaksikko. Kolmossijassa ja suorassa Mestarien liigan lohkovaihepaikassa on tiukimmin kiinni Sevilla. Maanantainen ottelu Levantea vastaan tuotti kuitenkin Sevillalle pettymyksen, sillä kotijoukkue Levante nousi lopussa 1-1 -tasapeliin Diego Carlosin omalla maalilla. Sevillan johtomaalin teki Luuk de Jong aivan toisen puoliajan alkajaisiksi.
Sevilla on edelleen viisi pistettä edellä viidentenä olevaa Getafea, mutta kamppailu Mestarien liiga -paikoista kiristyi, kun Sevilla jäi ilman täyttä pistepottia. Valmentaja Julen Lopetegui otti tasapeliin jäämisen omaan piikkiinsä. Sevilla teki reilun tunnin pelin jälkeen kolme vaihtoa, ja myöhemmin vielä kaksi, ja nämä sekoittivat Lopeteguin mielestä joukkueen pelin.
– Tunnelmat eivät ole hyvät, sillä halusimme voittaa. Levante oli viimeisellä 15-minuuttisella parempi, ja me menetimme paljon palloja, Lopetegui totesi pelin jälkeen AS:n mukaan.
– Vastuu kuuluu valmentajalle, sillä pystyimme tekemään viisi vaihtoa. Sen sijaan, että ne olisivat parantaneet peliämme, pelasimmekin huonommin.
[readmore from=Sevilla]
– Kyse oli pelin lukemisesta. Levante onnistui siinä paremmin kuin me. Emme pystyneet vastaamaan heidän lopun hallintaansa.
– Pelaajien jalat toimivat kyllä. Fyysisesti joukkue teki ahkerasti töitä. Toivon, että toivumme perjantain peliin mennessä, Lopetegui päätti.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Bild: Real Madrid kiinnostunut Florian Wirtzistä
- AS: Huippunuorukainen jäi yllättäen täysin olemattomalle vastuulle Atléticossa – kuuluu silti seuran suunnitelmiin
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen