Onda Cero: Philippe Coutinho voi palata Barcelonaan välittömästi – pelaako jopa loppukaudella Barcassa?
Philippe Coutinho saatetaan nähdä Barcelonan paidassa vielä tällä kaudella.
Radiokanava Onda Cero kertoo, että Coutinho voi palata Bayern Münchenistä Barcaan saman tien. Tällä hetkellä brasilialainen on loukkaantunut, eikä Bayern aio käyttää osto-optiotaan.
Transfermarktin mukaan Coutinhon arvioidaan palaavan pelikuntoon 7.6. Hänen lainapestinsä päättyy periaatteessa 30. kesäkuuta. Onda Ceron mukaan on kuitenkin mahdollista, että Coutinho palaa Barcelonaan jo nyt.
Onda Cero kertoo myös, että Barcelona voi yrittää saada Coutinholle peliluvan vielä tämän kauden La Ligaan. Se tosin vaatisi erityisluvan UEFA:lta.
Normaalisti kausi loppuu toukokuussa, eikä tällaisia haasteita tule eteen. Koronaviruksen aiheuttamien rajoitustoimenpiteiden vuoksi kauden päivämäärät ovat nyt kuitenkin hyvin kaukana normaalista, mikä luonnollisesti vaikuttaa myös pelaajien sopimuksiin.
Coutinhoa edelleen povataan tänä kesänä myytäväksi, joskin Barcelonan päävalmentaja Quique Setién tiettävästi haluaisi pelintekijän käyttöönsä. Coutinhon sopimus Barcelonan kanssa ulottuu kesään 2023.
Coutinho on lainapestinsä aikana pelannut Bayernissa 32 ottelua ja iskenyt tehot 9+8. Mieheltä jää tämäniltainen huippukamppailu väliin loukkaantumisen vuoksi. Bayern pelaa tänään vieraissa Borussia Dortmundia vastaan kello 19.30 Suomen aikaa. Ottelu voi pitkälti ratkaista Bundesliigan mestaruuden. Viasat ja Viaplay näyttävät ottelun.
Näin saat Viaplayn itsellesi hintaan 9,99 €/kk!
- Siirry Viaplayn sivuille TÄSTÄ.
- Valitse haluamasi paketti ja tee tilaus.
- Tilaus ei sido minkäänlaiseen määräaikaisuuteen.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Bild: Real Madrid kiinnostunut Florian Wirtzistä
- AS: Huippunuorukainen jäi yllättäen täysin olemattomalle vastuulle Atléticossa – kuuluu silti seuran suunnitelmiin
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen