Barcelonan uusi maalivahtivalmentaja on läpeensä tatuoitu maailmaa nähnyt mies

Kun Quique Setién astui tällä viikolla FC Barcelonan valmennusvastuuseen, toi valmentaja mukanaan oman taustatiiminsä. Mielenkiintoinen nimi tässä valmennusryhmässä on myös Barcelonan uusi maalivahtivalmentaja Jon Pascua, 47.
Pascua kuuluu muiden tiimin jäsenten tavoin Setiénin vanhoihin uskottuihin miehiin. He työskentelivät yhdessä Real Betisissä.
Sport kertoo jutussaan, kuinka Pascua on kulkenut valmentajana erikoisen matkan. Hän työskenteli uransa alkuvaiheissa maalivahtivalmentajana muun muassa Athletic Bilbaon reservijoukkueessa, mutta vietti vuodet 2010-2015 Etelä-Afrikassa, Afrikan mantereen suurseuroihin lukeutuvan Mamelodi Sundownsin maalivahtivalmentajana.
Tämän jälkeen Pascuan tie vei Afrikasta Aasiaan. Hän asui jonkin aikaa Filippiineillä ja valmensi samalla Filippiinien maajoukkueen maalivahteja. Jalkapallokääpiön veräjänvartijoista lienee aikamoinen loikka luotsaamaan Marc-André ter Stegeniä ja Netoa.
Pascua on muutenkin jalkapallotoimijana oman tiensä kulkija, jota Sport tituleeraa ”hyvin filosofiseksi mieheksi”. Kesiään Pascua on viettänyt säännöllisesti Intiassa, ja elämänkokemusta on tallennettu myös hänen läpeensä tatuoidulle iholleen.
[readmore from=Barcelona]
Yksi esimerkki Pascuan luonteesta on Sportin mukaan syyskuussa 2017 nähty erikoinen episodi. Tuolloin pelattiin La Liga -ottelua Real Betisin ja Levanten välillä, ja Pascua vaihtoi vanhat nappulakenkänsä katsomossa nähtyyn plakaattiin, jossa luki teksti ”Love is in the air”.
Pascuan oma pelaajaura päättyi jo varhain loukkaantumisten vuoksi. Hän pelasi muun muassa Real Zaragozan ja Alavésin B-joukkueissa, luonnollisesti maalivahtina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään