Andrés Iniesta liittyi keskusteluun Ivan Rakiticin tulevaisuudesta – antoi Barcelonalle tiukan varoituksen
Barcelonan entisen tähtipelaajan Andrés Iniestan mielestä seuran ei tulisi myydä vähälle vastuulle jäänyttä huippupelaajaa Ivan Rakiticia kesken kauden.
Rakitic oli vielä viime kaudella yksi Ernesto Valverden tärkeimmistä pelaajista, mutta kesän jälkeen hänen peliaikansa on pienentynyt merkittävästi. Kroatian maajoukkuemies on pelannut kuluneella kaudella yhdeksässä La Liga -ottelussa, avaten niistä vain yhden pelin.
Rakiticia ollaan yhdistetty hankalan alkukauden seurauksena useisiin Euroopan huippuseuroihin. Italialaislehti Tuttosport pitää Internazionalea hänen todennäköisimpänä määränpäänä, mutta Manchester United, Juventus ja PSG ovat myös osoittaneet vahvaa kiinnostusta 31-vuotiaasta keskikenttämiehestä.
Rakiticin ollaan huhuiltu lähtevän jo tammikuussa, mutta Iniestan mielestä häntä ei tulisi myydä pienentyneestä roolista huolimatta.
– En tekisi sitä (myisi häntä), Iniesta vastasi Marcalle kysymykseen Rakiticin tulevaisuudesta.
– Pidän Ivania mahtavana pelaajana, joka on saavuttanut todella paljon tässä seurassa viimeisten vuosien aikana. Vaikka hänen roolinsa onkin nyt erilainen, eikä hän ole enää yksi joukkueen kirkkaimmista tähdistä, se ei muuta sitä faktaa, että hän on yhä huikea pelaaja.
Barcelona kohtaa tänään Levanten vieraissa kello 17:00 Suomen aikaa. Rakitic on mukana Valverden joukkueessa, mutta ei ole todennäköisesti hänen avauskokoonpanossaan.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen