Sijaisvalmentaja Espanjan maalivahtimullistuksesta: ”Joukkue kasvaa kilpailusta”
Kuva: Getty Images
Espanjan kukistaessa maanantaisessa EM-karsintaottelussa Ruotsin 3-0 iso osa mediahuomiosta keskittyi maalivahtipeluutukseen. Kepa Arrizabalaga sai torjuntavastuun jo kolmannessa perättäisessä karsintapelissä, ja David De Gea sai tyytyä paikkaan vaihtopenkillä.
Kaikissa kolmessa ottelussa Espanjan luotsina on toiminut apulaisvalmentaja Robert Moreno, sillä päävalmentaja Luis Enrique on ollut maaliskuusta lähtien maajoukkuetoiminnasta sivussa vakavien perhesyiden takia. Peluutuspäätöksistä on kuitenkin keskusteltu yhdessä. Morenon mukaan vaakakuppi kallistui Kepan puoleen nimenomaan kevään vahvojen esitysten ansiosta. Mitään lopullista maalivahtitilanteen osalta ei kuitenkaan ole päätetty.
– Luulen, että emme katso Espanjassa kovin paljon kansainvälistä jalkapalloa. Kukaan, joka katsoi Kepan loppukautta, ei voinut yllättyä päätöksestämme, Moreno totesi lehdistölle AS:n mukaan.
– Meillä on De Geassa, Kepassa ja Pau Lópezissa kolme mahtavaa maalivahtia. Valmennusjohto saa heiltä jokaiselta haluamansa, ja puhuimme aiemminkin mielialoista. Jokainen ihminen tarvitsee hyvää fiilistä onnistuakseen.
– Kepa tuli maajoukkueen mukaan hyvin positiivisessa tilanteessa Eurooppa-liigan loppuottelun jälkeen, ja halusimme hyödyntää sitä. Muusta ei ole kyse. Voitte uskoa, että kyse ei ole lopullisesta päätöksestä.
– Meidän ajatusmaailmassamme meillä on yksi ryhmä, enkä usko, että kiinteä aloituskokoonpano on pelkästään hyvä asia. Kunnioitamme sellaistakin mielipidettä, mutta EM-kisoissa tarvitaan laajaa joukkuetta. Aina voi sattua loukkaantumisia tai jotain muuta. Siitä lähtien, kun olen työskennellyt Luis Enriquen kanssa, olen oppinut, että ryhmä kasvaa kilpailusta, Moreno muotoilee.
– Me teemme kaikki päätökset ajatellen joukkueen ja Espanjan parasta. Puhuin Luis Enriquen kanssa maalivahtipeluutuksesta perjantaina, ja päätimme jatkaa samalla maalivahdilla. Aloimme harkita sitä pari viikkoa sitten, sitten tarkkailimme harjoituksia ja kaiken sen perusteella päätimme antaa Kepan jatkaa.
Moreno on hoitanut valmentajansijaisuuttaan erinomaisesti, mutta silti hän toivoo Luis Enriquen palaavan pian ruoriin. Mieluiten Moreno ei enää toimisi päävalmentajana syyskuun maaotteluissa.
[readmore from=Espanja]
– En toivo mitään enempää kuin sitä. Toivottavasti tämä oli viimeinen kerta, kun valmensin maajoukkuetta, Moreno jatkoi.
Lopuksi Morenolta herui vielä kiitokset huipputehokasta kauttaan jatkaneelle Sergio Ramosille.
– Sergio Ramosista nähdään ilmiselvät asiat, mutta sen lisäksi hän on esimerkki nuorille ja mallikelpoinen johtaja. Hänestä voi pitää paljon tai vähemmän, mutta kulissien takana hän on täysi kymppi. Barcassa en ajatellut samoin, mutta nyt on suurenmoista, että meillä on hänet, Moreno kehui kapteeniaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc-André ter Stegen loukkaantui – saattaa palata Barcelonaan
- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
- AS: Atlético taistelee aikaa vastaan – valmis maksamaan suuren summan keskikenttäpelaajasta
- Cope: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Valioliigaan – seura hylkäsi tarjouksen
- Brasilialaishyökkääjä siirtymässä lainalle Atléticoon – mukana 40 miljoonan euron osto-optio
- AS: Jude Bellingham loukkaantui – alustava poissaoloaika tiedossa
- Atalanta-tähti siirtymässä Atléticoon
- Jude Bellingham loukkaantui – Kylian Mbappé iski Real Madridin voittomaalin lisäajalla
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Atlético Madridin hyökkääjä sairaalaan vakavan törmäyksen seurauksena
- Jude Bellingham loukkaantui – Kylian Mbappé iski Real Madridin voittomaalin lisäajalla
- AS: Jude Bellingham loukkaantui – alustava poissaoloaika tiedossa
- Atlético Madridin hyökkääjä sairaalaan vakavan törmäyksen seurauksena
- Atalanta-tähti siirtymässä Atléticoon
- Hansi Flick pettyi Barcelonan huippulupauksen lähdöstä: ”Hän tietää sen”
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Brasilialaishyökkääjä siirtymässä lainalle Atléticoon – mukana 40 miljoonan euron osto-optio
- Arbeloa vetoaa faneihin: Real Madrid tarvitsee tukea
- Huuhkajien toppari La Ligaan – Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Cope: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Valioliigaan – seura hylkäsi tarjouksen