Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
Marcus Rashford siirtyi viime kesänä Manchester Unitedista Barcelonaan yhden kauden mittaisella lainasopimuksella. United ei enää nähnyt hyökkääjälleen merkittävää roolia parin vaisumman kauden jälkeen, mutta kaipuu on iskenyt.
Sopimukseen sisältyi 30 miljoonan euron osto-optio, jonka katalonialaisseura voi halutessaan aktivoida kauden päätyttyä, – ja Marcan mukaan näin olisi käymässä.
Rashford on löytänyt Barcelonassa nopeasti hyvän vireen kovasta kilpailusta huolimatta. Elche-ottelussa hän rikkoi kymmenen maalin rajan kuluvalla kaudella. Barcelona on ainoa joukkue Euroopan viidessä huippusarjassa, jolla peräti kuusi pelaajaa on tehnyt vähintään kymmenen maalia kaikissa kilpailuissa.
Hyvät otteet eivät ole jääneet huomaamatta Manchester Unitedilta, jonka kanssa Rashfordilla on sopimusta vielä kahdeksi vuodeksi. Seuran nykyinen päävalmentaja Michael Carrick haluaisi hyökkääjän palaavan Old Traffordille ensi kaudeksi ja on ilmaissut toiveensa myös suoraan pelaajalle.
Barcelonalla on kuitenkin sopimuksen mukainen etuosto-oikeus, eikä United voi perääntyä viime kesänä tehdystä sopimuksesta.
Ainoa todellinen mahdollisuus Unitedille olisi suostutella Rashford itse hylkäämään Barcelonan. Tähän ei kuitenkaan ole viitteitä, sillä pelaaja on tehnyt selväksi haluavansa jatkaa uraansa Camp Noulla ja on toistanut kantansa myös julkisissa kommenteissaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla

- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin