AS: Paul Pogballe hurja palkanalennus Manchester Unitedissa – Real Madridin usko siirtoon kasvaa
Manchester United ei pelaa ensi kaudella Mestarien liigaa. Tämä varmistui joukkueen jäädessä tasoihin jo Valioliigasta putoamaan tuomitun Huddersfieldin vieraana.
Real Madridissa tilanne nostaa toiveita, ennen muuta Paul Pogban suhteen. Seuran tarkassa tähtäimessä oleva maailmanmestari kokee epäonnistumisen lisäksi AS:n mukaan myös tuntuvan taloudellisen takaiskun – hänen palkkansa alenee jopa neljänneksellä, Mestarien liigan ulkopuolelle jäämisen vuoksi. Lehti viittaa tiedossaan brittilähteisiin, joiden mukaan useammallakin United-tähdellä on sopimuksessaan vastaava pykälä.
Lisäksi AS mainitsee ESPN:n viime viikolla julkaiseman uutisen, jonka mukaan Pogban nykyiset joukkuetoverit odottivat tämän alkavan itse aktiivisesti ajaa siirtoa, mikäli Mestarien liiga jää haaveeksi.
United-luotsi Ole Gunnar Solskjær kommentoi Huddersfield-ottelun jälkeen pelaajaliikennettä moniselitteiseen tapaan.
– En voi tässä vaiheessa eritellä yksilöitä, mutta on mahdollista että näimme jotkut pelaajat nyt viimeistä kertaa (joukkueessa). Jokaisella esityksellä on vaikutusta siihen, haluammeko pitää pelaajan vai emmekö.
Vaikka Zinédine Zidane vähätteli lauantaina puheita Realin aikeista napata Pogba, uskoo lähde vakaasti että toimet tämän suhteen ovat jo käynnissä. Seuran sanotaan olevan valmis käyttämään jopa yli 500 miljoonaa euroa siirtoihin. Pogban hankintaan tästä kuluisi luultavasti 150 miljoonaa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä

- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen