Real Madridissa odotetaan valtavaa myllerrystä – jopa 5 pelaajaa saatetaan kaupata kesällä

Real Madridin kesästä voi tulla hyvinkin kiireinen. Seuran odotetaan laittavan pelaajapakkaa monelta osin uusiksi.
Jo pitkän aikaa on puhuttu Eden Hazardin mahdollisesta siirrosta Realiin. Juuri nyt Madridissa puhutaan kuitenkin huomattavasti enemmän siitä, ketkä kaikki lähtevät seurasta kuluvan kauden jälkeen.
Seuraavan päävalmentajan uskotaan olevan joko José Mourinho tai Zinédine Zidane. AS:n tietojen mukaan uusi valmentaja korvaa Santiago Solarin maanantaina.
Mikäli uusi valmentaja todella saadaan puikkoihin jo lähipäivinä, loppukaudeksi on jäljellä kaksi tavoitetta: sijoittua La Ligassa kahden parhaan joukkoon ja arvioida, ketkä nykyjoukkueesta ansaitsevat jatkaa seurassa ensi kaudella.
AS kertoo, että jopa viiden pelaajan Real Madrid -ura on liipaisimella loppukauden aikana.
Isco
Ensimmäinen viisikosta on Isco, jonka Real osti Málagasta 30 miljoonalla eurolla kesällä 2013. Isco oli Zidanen ja jossain määrin Julen Lopeteguin suosiossa, mutta Solarin kanssa välit ovat olleet hyvin tulehtuneet. Isco on myös ärtymyksensä näyttänyt moneen kertaan. Tuoreimpana temppuna hän kieltäytyi matkustamasta muun joukkueen kanssa harjoituskeskuksesta Santiago Bernabéulle Ajax-otteluun. Isco pyysi käytöstään anteeksi joukkueen edessä torstaina.
Gareth Bale
Gareth Balesta Real Madrid odotti manttelinperijää Cristiano Ronaldolle. Bale ostettiin silloisella maailmanennätyshinnalla (101 miljoonaa euroa) Tottenhamista kesällä 2013. Walesilainen on ajoittain väläytellyt, mutta joukkueen hyökkäyspelin johtajaksi hän ei ole noussut. Bale on kärsinyt toistuvista loukkaantumisista eikä hän ole tiettävästi ollut erityisen halukas sopeutumaan espanjalaiseen kulttuuriin. Bale ei muun muassa ole opetellut espanjan kieltä. Joukkuekaverit vihjasivat heikosta sopeutumisesta, mikä suututti Balen. Hän osoitti sen näkyvästi hiljattaisessa maalituuletuksessaan.
Realin seurajohto on myös ollut hyvin tyytymätön siihen, että Bale on useampaan otteeseen lähtenyt pelistä kotiin ennen loppuvihellystä.
Marcelo
Juuri nyt Marcelon lähtö vaikuttaa jo melko sinetöidyltä. Hän on ollut vuosikausien ajan joukkueen kiistaton ykkösvaihtoehto vasemman pakin tontille. Solarin alaisuudessa Marcelo on kuitenkin menettänyt paikkansa nuorelle Sergio Reguilónille, joka on kaiken lisäksi pelannut erinomaisesti.
Tuoreet tiedot Italiasta kertovat, että Marcelo olisi jo sopinut henkilökohtaisista ehdoista Juventuksen kanssa.
Jesús Vallejo
Hieman nimettömämpi tapaus. 22-vuotiaan Jesús Vallejon Real Madrid osti Real Zaragozasta kesällä 2015. Nuori toppari oli ensin pari kautta lainalla, mutta kahdella viimeiselläkään kaudella hän ei ole kyennyt murtautumaan säännöllisesti pelaavaan kokoonpanoon. Vallejo on topparien nokkimisjärjestyksessä neljäntenä. Realiin on todennäköisesti tulossa tulevana kesänä Éder Militão, minkä jälkeen Vallejolla ei enää olisi paikkaa joukkueessa.
[readmore from=Real-Madrid]
Mariano Díaz
Mariano Díazin hartioille kasattiin hurja painolasti viime kesänä. Seura myi Cristiano Ronaldon ja hankki hyökkäyspäähän tilalle vain Díazin. 25-vuotias hyökkääjä on tehnyt tällä kaudella kaksi maalia: yhden La Ligassa ja yhden Mestarien liigassa. Peliaikaakin on tosin tullut osin loukkaantumisten vuoksi hyvin satunnaisesti: 543 minuuttia ripoteltuna 17:ään eri otteluun. Se tarkoittaa keskimäärin 32:a minuuttia ottelua kohden.
Jokeri: Brahim Díaz
Toinenkin Díaz saattaa lähteä, joskin todennäköisemmin lainalle. Real hankki Brahim Díazin pienimuotoisen kohun saattelemana Manchester Citystä viime tammikuussa. Díaz uskoi saavansa Realissa paremmin näytönpaikkoja. Tähän mennessä Díaz on pelannut Realissa kahdeksan minuuttia La Ligassa ja 16 minuuttia Copa del Reyssä.
Ja onhan tässä muitakin mahdollisia lähtijöitä. Tiettävästi esimerkiksi Sergio Ramosin ja Mourinhon välit eivät ole erityisen lämpimät, ja puheenjohtaja Florentino Pérezhän ehti jo uhata heittävänsä Ramosin ulos seurasta. Myös Toni Kroosia on kritisoitu tällä kaudella merkittävästi, ja Karim Benzema sekä Marco Asensio ovat esiintyneet siirtohuhuissa aika ajoin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sarjanousijan seuraikoni jatkaa uraansa
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sarjanousijan seuraikoni jatkaa uraansa
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia