Isco astui Real Madridin joukkueen eteen – pyysi anteeksi epäkunnioittavaa käytöstään

Isco on pyytänyt anteeksi joukkuekavereiltaan. Asiasta kertovat Marca ja AS.
Iscon anteeksipyyntö nähtiin torstaina pidetyssä pelaajiston omassa palaverissa, jota veti kapteeni Sergio Ramos. Ramosin palopuheessa annettiin selvä ukaasi vähäisestä peliajasta turhautuneille pelaajille, joihin myös Isco kuuluu.
Iscon välit päävalmentaja Santiago Solarin kanssa ovat ilmeisen tulehtuneet. Tuorein tempaus nähtiin viime tiistain Ajax-ottelun alla. Isco sai tietää, ettei ole mukana kokoonpanossa, jolloin hän päätti siirtyä harjoituskeskuksesta Santiago Bernabéulle omia reittejään. Normaalisti kaikki pelaajat – myös kokoonpanon ulkopuolella olevat – matkustavat yhdessä bussilla otteluun.
AS:n mukaan Isco pyysi anteeksi joukkuekavereiltaan ja vetosi juurikin siihen, että hän on vihainen Solarille. Pelintekijä kuitenkin ymmärsi, että vihanpidon ei tarvitse aiheuttaa hallaa muulle joukkueelle.
Lue myös
- Sergio Ramos piti rapsakan palopuheen joukkueelle: ”Ole mukana tai lähde pois”
- Marca: Real Madridin valmentaja ei vaihdu vielä viikonlopun aikana – Solarin päivät silti jo luetut
- Real Madridin entinen maalitykki tarjoutui seuran uudeksi päävalmentajaksi – ”Hän tietää sen”
- Deportes Cuatro: Real Madrid ja José Mourinho neuvottelevat sopimuksesta – entisestä pelaajasta Mourinhon apuvalmentaja?
- Lähde: Real Madridissa täysi sisällissota päällä – toimittaja: ”Florentino Pérez uhkasi antavansa potkut Sergio Ramosille”
- Uusin käänne: Real Madrid yrittää saada José Mourinhon Santiago Solarin tilalle jo viikonlopun peliin!
- Real Madridin tupaan lisää lunta: kaksi avainpelaajaa kuukaudeksi sairastuvalle
- Yksi ehdokas jo periaatteellisesti kieltäytynyt Real Madridin päävalmentajapestistä
- Katastrofiputoamisen kokenut Real Madrid ei hillitse lainanottoaan – taustalla stadionprojekti
- Julen Lopetegui haastamassa Real Madridin oikeuteen – vaatii kymmeniä miljoonia euroja
- Tiedän, että Real Madridin puheenjohtaja soitti keskiviikkoaamuna Zinédine Zidanelle”

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi