Barcelonalla käsittämättömän kaksijakoinen voittotilasto Bernabéulla – hieman ennen Messiä kaikki muuttui
Barcelona voitti Real Madridin keskiviikkoiltana pelatussa El Clásicossa maalein 3-0. Samalla Barca paineli Copa del Reyn loppuotteluun yhteismaalein 4-1.
Tilastoihin erikoistunut Pedro Martín tarjosi pelin jälkeen paljon puhuvaa statistiikkaa. Se kertoo hyvin, millaista kulta-aikaa Barcelona on elänyt 2000-luvulla.
Martín twiittasi, että vuoteen 2003 mennessä Barcelona oli pelannut Bernabéulla Real Madridia vastaan 74 kertaa. Noista otteluista Barca voitti vain 13, eli 18 prosenttia. Vuoden 2003 jälkeen kaikki on muuttunut. Vuodesta 2004 lähtien El Clásico on väännetty Bernabéulla 22 kertaa. Näistä Barcelona on voittanut 12, eli peräti 55 prosenttia.
Ei ole ihme, että Barcelonan kohentunut asemaa Real Madridia vastaan ajoittuu paljolti Lionel Messin aikakauteen. Messi nostettiin Barcan edustusjoukkueeseen kesällä 2005. Jo Messiä ennen Barcelonaan oli tuotu toinen ison luokan tähti, Ronaldinho – juurikin kesällä 2003. Vaakakuppien kääntyessä Barcelonassa vaikuttivat myös muun muassa Xavi (nostetiin edustukseen 1998), Andrés Iniesta (nostettiin edustukseen 2002) ja Carles Puyol (nostettiin edustukseen 1999).
El Barça, desde 2004, ha logrado 12 victorias en 22 partidos ante el Madrid en el Bernabéu.
Lue myös:
- Karim Benzeman sysimusta ilta: koti ryöstettiin El Clásicon aikana
- Sergio Ramos huusi omilleen Barcelonan 3-0-maalin jälkeen: ”Ei anneta niiden tehdä kuutta!”
- Real Madrid -leiri harmitteli hukattuja paikkoja – ”Jos ei tapa peliä tällaista joukkuetta vastaan…”
- Barcelona-valmentajalla kaksijakoiset tunnelmat El Clásicon voitosta – ”Meidän parannettava tiettyjä asioita”
- Barcelona nöyryytti Real Madridia jälleen Bernabéulla – kuudes perättäinen Copan finaalipaikka
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Arsenalista tuttu La Liga -puolustaja lopettaa uransa
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen