Jättiyllätys Espanjan Copassa – Barcelona hävisi jälleen Levantelle vieraskentällä
Levante kukisti Barcelonan Copan neljännesvälierien avausosassa kotikentällään maalein 2-1.
Kummatkin joukkueet pelasivat lähtökohtaisesti B-miehistöllään. Levante meni johtoon jo kolmen minuutin jälkeen. Erick Cabaco puski isännät johtoon ja seuraavaa osumaa ei tarvinnut odottaa kauaa.
Levante nappasi itselleen jo kahden maalin johtoaseman varttia myöhemmin. Borja Mayoral sai pallon haltuunsa boksin rajalla, kuljetti hieman eteenpäin ja laukoi pallon ohi Jasper Cillessenin.
Barcelonalla oli avausjaksolla muutama loistopaikka, mutta heikot viimeistelyt ja loistavasti Levanten maalilla pelannut Andrés Fernández pitivät Levanten maalin puhtaana.
Barcelona kampesi itsensä maalin päähän kymmenisen minuuttia ennen loppua. Kenties viimeisen ottelunsa Barcelonassa pelannut Denis Suárez kaadettiin rangaistusalueen sisällä ja Barcelonalle tuomittiin rangaistuspotku. Philippe Coutinho viimeisteli pallon ohi Fernándezin, joka oli lähellä torjuntaa.
Barcelona hävisi viime kaudella ainoan sarjaottelun kauden toiseksi viimeisellä kierroksella nimenomaan Levanten vieraana maalein 4-5.
Toinen osa pelataan ensi viikolla Barcelonassa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Bild: Real Madrid kiinnostunut Florian Wirtzistä
- AS: Huippunuorukainen jäi yllättäen täysin olemattomalle vastuulle Atléticossa – kuuluu silti seuran suunnitelmiin
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen