Jotain piti pelaajienkin saada – näin La Liga käänsi pelaajayhdistyksen pään USA:n pelin suhteen
Kun Espanjan pelaajayhdistys AFE kuuli La Ligan suunnitelmista pelata jo tällä kaudella sarjapeli Yhdysvalloissa, oli pelajaayhdistyksen ensireaktio syvä tuohtumus. Jopa lakolla uhkailtiin, sillä pelaajayhdistys piti sietämättömänä, että moista suunniteltiin konsultoimatta asiassa lainkaan pelaajia.
Tiistaina asiat olivat kuitenkin jo edenneet niin pitkälle, että La Liga, Girona ja Barcelona jättivät yhdessä Espanjan jalkapalloliitolle anomuksen ottelun pelaamisesta Miamissa. Välitön lakon uhka oli ainakin toistaiseksi väistynyt, mutta jotainhan pelaajayhdistyksen lepyttämiseksihän piti tarjota.
AS:n mukaan La Ligan ja AFE:n maanantaisessa tapaamisessa tehtiin sellainen kädenojennus, että tulevaisuudessa sopimuksettomille pelaajille aiotaan tarjota näyteikkuna Yhdysvalloissa. 25 ”vapaalle agentille” voidaan tarjota 15 päivän mittainen matka Miamiin ja New Yorkiin esittelemään taitojaan potentiaalisille työnantajille.
[readmore from=usan-la-liga-peli]
Sopimukseen kuuluu, että 25 pelaajaa voivat vierailla yhdysvaltalaisten ammattilaisjoukkueiden luona, tutustua kaupunkeihin sekä osallistua yhteisille englannin kielen oppitunneille. 15 päivän aikana näille järjestetään kahdeksat harjoitukset sekä neljä ottelua ammattilaisjoukkueita vastaan.
AFE:n vastausta ehdotukseen odotetaan ensi viikon alkuun mennessä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen