Valioliigan puolustajalupaus kertoi, miksi hylkäsi Barcelonan tarjouksen – ”Sopimus oli pöydälläni”
Kuva: Getty Images
21-vuotias kolumbialaispuolustaja Davinson Sánchez yhdistettiin kesän siirtomarkkinoilla vahvasti FC Barcelonaan. Ajaxissa tuolloin pelannut huippulupaus päätyi kuitenkin Valioliiga-seura Tottenhamiin.
Monet ovat ihmetellee, mikä sai Sánchezin hylkäämään katalonialaisseuran tarjouksen. Nyt hän itse kertoi, että suurin syy tähän oli se, että hän olisi joutunut pelaamaan Barcelonan reservijoukkueessa, joka pelaa Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Segunda Divisiónissa.
– On totta, että minut yhdistettiin aina Barcelonaan. Sopimus oli jo pöydällä, mutta minun täytyi miettiä olosuhteita. Sánchez kertoi Marcalle.
– Olisin joutunut Barcelonan kakkosjoukkueeseen. Olin varma, että olisin lopulta noussut edustusjoukkueeseen, sillä luotan itseeni paljon ja kykyyni saavuttaa hienoja asioita.
Barcelona hankki juuri Sánchezin maajoukkuekaveri Yerry Minan vahvistamaan puolustustaan. Tottenham-pelaajan kommenttien perusteella 23-vuotiaalla hankinnalla on edessään valoisa tulevaisuus Camp Noulla.
– Hän [Mina] ansaitsee kaikki ne asiat, joita hänelle on tapahtunut. Hän pystyy pelaamaan Barcelonassa, koska hän on todella laadukas pelaaja.
– Hän tietää, kuinka pelata pallollisena. Hän myös osaa ottaa kaiken hyödyn irti pituudestaan ja tehdä maaleja.
– Tunnen hänet ja tiedän, että hän tulee pärjäämään hyvin.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset