Celta Vigo ikävässä tilanteessa – Sekä liigalta että Atléticolta kieltävä vastaus ottelumuutokseen
Kuva: Getty Images
Celta Vigo on sunnuntaina epämiellyttävän tilanteen edessä. Celta saa vieraakseen La Ligan suuriin kuuluvan Atlético Madridin, mutta kotijoukkue joutuu estämään noin 8 000 intohimoiselta kannattajalta pääsyn stadionille. Turvallisyyssyistä Río-katsomonosa pysyy suljettuna, ja monet kausikorttilaisetkin joutuvat tyytymään seuraamaan ottelua televisiosta.
Kun Vigon kaupunki ilmoitti päätöksestä pitää katsomo suljettuna, Celta Vigo anoi ripeästi muutoksia otteluohjelmaan. Ensin se pyysi La Liga -organisaatiolta ottelusiirtoa, ja kun tähän ei suostuttu, Atlético Madridilta ottelujärjestyksen kääntämistä. Tällöin sunnuntaina olisi pelattu Wanda Metropolitanolla ja vasta kevätkaudella Balaídosilla. Atléticolle puolestaan ei tämä järjestely sopinut, ja ihan ymmärrettävästi niin.
– Pyydän ensimmäiseksi anteeksi jotakin, jolle me emme mahtaneet yhtikäs mitään, mutta joka aiheuttaa teille vaikeita ongelmia sekä taloudellisesti että urheilullisesti, Celta Vigon puheenjohtaja Carlos Mouriño harmitteli seuran julkaisemassa videoviestissä.
– Urheilullisessa mielessä se, että ette pääse paikalle on teille suuri henkilökohtainen uhraus ja seuralle suuri menetys, koska huomaamme sen kentällä laulujen ja kannatushuutojen puutteena. Siksi pyydämme muilta katsomonosilta tavallistakin suurempaa panosta.
Mouriño lupasi, että seura korvaa taloudellisen menetyksen heille, jotka eivät pääse otteluun paikalle katsomo-ongelmien takia. Korvauksista tiedotetaan tarkemmin tiistaina.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal