Tästä on ystävyysottelun henki kaukana – Carles Puyolilta todella raju taklaus legendojen ottelussa
Espanjan maajoukkueen ja Barcelonan pitkäaikainen kapteeni Carles Puyol tunnettiin kentillä raudanlujana ja periksiantamattomana puolustajana. Aktiiviuran jälkeisissä höntsäotteluissa, konkaritapaamisissa ja muistopeleissä on yleensä kuitenkin tapana ottaa vähän löysemmin, mutta Puyol oli toista maata.
Lontoossa pelattiin torstaista sunnuntaihin ensimmäistä kertaa pelattu Star Sixes -turnaus, jossa esiintyi useita takavuosien maailmantähtiä. 12 maan turnauksessa pelattiin kymmenmiehisin joukkuein. Kentällä nähtiin yhtä aikaa – tapahtuman nimen mukaisesti – kuusi pelaajaa per joukkue.
Kun Espanja kohtasi kisojen avausottelussaan Englannin viime torstaina nähtiin Puyolilta sen sortin taklaus, josta lentäisi useimmissa jalkapallo-otteluissa suoralla punaisella suihkuun. Puyol rynni nappulat edellä suoraan kohti Phil Nevillen polvea.
– Pyysin häneltä anteeksi ja pyydän uudelleenkin. Olin ensimmäisenä sanomassa erotuomarille, että se oli rike. Onneksi Phil on kuitenkin kunnossa eikä hänelle ole sattunut mitään, Puyol kommentoi ottelun jälkeen Marcan mukaan.
Espanja sijoittui turnauksessa kolmanneksi sen lyötyä Brasilian pronssiottelussa. Turnauksen voitti Ranska, joka kaatoi loppuottelussa Tanskan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti