Valencia-vahti torjui viidennen pilkun tällä kaudella – sama tapahtunut viimeksi 13 vuotta sitten
Kuva: Getty Images
Todennäköisesti jokainen La Ligaa seuraava tietää Diego Alvesin. Kyllä, juuri se maalivahti, joka torjuu käytännössä jatkuvasti rangaistuspotkuja.
Se saatiin todistaa jälleen eilen, kun brasilialaisvahti torjui Deportivo-ottelun alkuminuuteilla Fajr Fayçalin yrityksen. Kyseinen pilkkutorjunta oli Alvesin viides tällä sarjakaudella, jonka vuoksi Valencian luottomiehestä tuli ensimmäinen maalivahti kolmeentoista vuoteen, joka on onnistunut torjumaan viisi pilkkua yhden sarjakauden aikana. Viimeksi kyseiseen merkkipaaluun ylsi Pepe Reina Villarrealin maalilla kaudella 2003-2004.
Alves on kohdannut Espanjassa pelatessaan rangaistuspotkun 50 kertaa, joista vahti on torjunut 24 yritystä. Kaksi ovat menneet ohi ja loput maaliin. Toisin sanoen Alves torjuu keskimääräisesti 48 prosentin tarkkuudella rangaistuspotkun. Se on jokaisella osa-alueella käsittämätön tilasto.
Alves on uransa aikana torjunut esimerkiksi Lionel Messin, Cristiano Ronaldon, Diego Costan ja Antoine Griezmannin rangaistuspotkut.
LUE MYÖS:
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä

- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä