La Liga -seura pestaamassa uuden valmentajan – kokemusta La Ligan lisäksi myös Valioliigasta
Kuva: Getty Images
Deportivo ilmoitti myöhään eilisiltana verkkosivuillaan päässeensä Pepe Melin kanssa yhteisymmärrykseen työsopimuksesta. Mel matkustaa tänään A Coruñaan ja neuvottelee seuran kanssa vielä työsopimuksen pituudesta.
Deportivo antoi toissa päivänä kenkää Gaizka Garitanolle surkeiden tuloksien takia ja espanjalaislehdistön mukaan Melille on asetettu vain yksi tavoite – pysyä sarjassa, vaikkei Deportivo ole edes vielä putoamisviivan alapuolella. Galicialaisseura ei ole voittanut ainuttakaan pääsarjaottelua kahteen ja puoleen kuukauteen. Yli päätään kuluvalla kaudella entinen suurseura on napannut vain neljä täyttä pistepottia La Ligassa.
Mel tunnetaan varmasti parhaiten ajastaan Betisissä. Sevillassa asuva Betisin kausikorttilainen on valmentanut lempiseuraansa kuluvalla vuosikymmenellä neljän ja puolen vuoden ajan. Mel piipahti myös Valioliigassa valmentamassa West Brom Albionia puolen vuoden ajan ja pelasti seuran putoamiselta. Madridilaisvalmentaja jätti WBA:n seuraavana päivänä.
Mel ei ole valmentanut yli vuoteen saatuaan tammikuussa 2016 potkut Betisin peräsimestä. Valmentaja pitää ensimmäiset harjoituksensa galicialaisjoukkueen kanssa tänään iltapäivällä.
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden