Espanyolin valmentajaksi kesällä siirtynyt Quique Sánchez Flores kommentoi eilistä neutraalille katsojalle varsin huikeaa ottelua Eibaria vastaan lehdistötilaisuudessa.

Lopulta tilannerikkaiden vaiheiden jäljiltä tasapeliin päättynyt ottelu ei ollut Sánchez Floresin mieleen.

– Ensimmäinen jakso oli kaikkiaan järkyttävä nimenomaan tuloksellisesti. Dominoimme pelitapahtumia ja ajoimme Eibarin ahtaalle, mutta puskista tullut Eibarin osuma ja sen jälkeinen oma maalimme muutti ottelun kulkua. Toisen maalin jälkeen teimme asiat itsellemme todella vaikeaksi ja meillä oli valtava vuori kiivettäväksi.

– Toisen jakson nousu tasapeliin oli tärkeä juuri meille. Ensimmäisen puoliskon ensimmäiset kaksikymmentäviisi minuuttia olivat kauden parasta jalkapalloamme, joten oli hienoa saada edes piste sen avulla.

Espanyol on sarjassa parhaillaan kuudestoista, mutta Deportivolla on mahdollisuus mennä pian ohi, kun Celta isännöi Deportivoa Galician derbyssä.