Nousukarsinnat: Espanjan pääsarjaan ehdolla täysin uusi joukkue
Kuva: Getty Images
Espanjan pääsarjassa – Primerassa – saatetaan nähdä ensi kaudella täysin uutta väriä. Girona FC nimittäin selvitti tiensä nousukarsintafinaaliin.
Girona kaatoi välierissä Córdoban, joka putosi viime kauden päätteeksi pääsarjasta Segundaan. Córdoba oli voittanut ensimmäisen osaottelun 2-1, joten se oli hienokseltaan niskan päällä. Kaiken lisäksi Córdoba siirtyi toisessa osaottelussa 1-0-johtoon 56. minuutilla.
Gironan tunnelissa alkoi näkyä valoa, kun Real Madrid Castillasta lainattu Borja García iski tasoituksen. Takaa-ajo täydentyi 10 minuuttia ennen täyttä aikaa, jolloin Aday viimeisteli 2-1-osuman.
Tulos tiesi jatkoaikaa, jonka aikana nähtiin kaksi merkittävää tapahtumaa. Ensin Córdoban Marius Stankevicius ajettiin ulos toisen keltaisen myötä. Kotiyleisö repesi riemuun, kun Cristian Herrera iski 116 minuutin pelin jälkeen Gironan voitoon.
Kaksiosaisessa nousukarsintafinaalissa Girona kohtaa Osasunan. Vuonna 1930 perustettu Girona ei ole koskaan pelannut pääsarjassa. Osasuna on kokeneempi pääsarjakävijä. Joukkue pelasi 14 kautta yhtä mittaa maan korkeimmalla tasolla, kunnes putosi Segundaan kauden 2013-14 päätteeksi. Parhaimmillaan Osasuna on sijoittunut La Ligassa neljänneksi kaudella 2005-06.
Osasunan ja Gironan väliset ottelut pelataan 15. ja 18. kesäkuuta.
Nousukarsinnat sunnuntaina
Girona-Córdoba 3-1 ja. (2-1) / yhteismaalit 4-3 0-1 Xisco (56.) 1-1 Borja García (65.) 2-1 Aday (80.) Ulosajo, Marius Stankevicius, Córdoba (94.) 3-1 Cristian Herrera (116.)LUE MYÖS:
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden