Vitolo viimeisteli ja hankki vierasmaalin – Sevilla tasuriin Eurooppa-liigan välierissä
Kuva: Getty Images
Sevilla lähtee viikon päästä Eurooppa-liigan välierien toiseen osaotteluun hyvissä asemissa tehtyään kaksi vierasmaalia Shakhtarin kotinurmella. 2-2-tasapelin avainhahmo oli Vitolo. Laituri viimeisteli itse joukkueensa ensimmäisen maalin hankki myöhemmin tasoitukseen johtaneen rangaistuspotkun.
Otteluparin toinen osaottelu pelataan viikon kuluttua Andalusiassa.
Sevilla sai ottelulle unelma-alun onnistuttuaan saamaan avausmaalin jo kuudennella minuutilla. Ever Banegan pitkä läpisyöttö löysi kärjestä Kevin Gameiron, joka jatkoi pallon vierelleen Vitololle. Laituri käänsi pelivälineen vasemmalle jalalleen ja sijoitti matalan laukauksen keskeltä verkkoon.
Andalusialaisten vierasjohto kesti ensimmäisen kaksikymppisen, mutta ei paljoakaan enempää. 23. minuutilla Jaroslav Rakytskyi nosti topparin paikalta korkean keskityksen avaten vapaan väylän Marlosin läpiajoon. Brassin veto ohitti David Sorian ja peli oli tasan.
Marlos itse alusti ensimmäisen jakson loppupuolella syntyneen Shakhtarin 2-1-osuman antamalla vasemmalta tarkan keskityksen rangaistusalueen sisään, mistä Taras Stepanenko puski pallon voimalla verkkoon.
Toisella jaksolla hallinta siirtyi enemmän takaa-ajaja Sevillalle. 56. minuutilla Daniel Carrico haki rangaistusalueen tuntumasta kaukolaukauksella tasoitusta, mutta Andri Pjatov torjui vasempaan alakulmaan tähdätyn yrityksen. Neljä minuuttia myöhemmin Steven N’Zonzi pääsi koittamaan onneaan aivan maalin edestä. Ranskalainen kuitenkin laukoi vasemmalta ohi ja sama tilanne säilyi.
Sevillan paine ei suinkaan loppunut tähän ja viimeisen vartin alkuun pallo ehti käydä jo maalissakin. Tämäkin hylättiin, koska Kevin Gameiro oli paitsiossa.
Andalusialaisten onni kääntyi lopulta paremmin päin kahdeksan minuuttia ennen päätösvihellystä. Vitolo liuttiin nurin rangaistusalueen sisältä ja pallo vietiin pilkulle. Gameiro ei tästä erehtynyt ja sijoitus painui maltilla vasempaan nurkkaan. Enempää maaleja ei nähty, joten toiseen osaan lähdetään 2-2-lukemissa.
Eurooppa-liiga torstaina
Shakhtar Donetsk-Sevilla 2-2 (2-1) 0-1 Vitolo (6.) 1-1 Marlos (23.) 2-1 Tarak Stepanenko (36.) 2-2 Kevin Gameiro Rp (82.) Villarreal-Liverpool 1-0 (0-0) 1-0 Ádrian (90+2)LUE MYÖS:
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä