Gameiron ja Iborran yhteispeli toimi Sevillan voitossa sarjajumbosta
Kuva: Getty Images
Sevilla on vaikean alkukauden jälkeen kääntänyt kurssinsa. Sunnuntain avausottelussa Levante kaatui kotikentällä selkein 3-1-numeroin. Andalusialaiset ovat hävinneet vain kerran tammikuun aikana. Vieraiden hyökkääjistä tuore hankinta Giuseppe Rossi sai ensimmäisen maalinsa seurassa.
Sevillan hanat aukesivat jo ensimmäisellä minuutilla ranskalaishyökkääjä Kevin Gameiron iskettyä isännät johtoon Vicente Iborran esityöstä. Saman kaksikon yhteispeli toimi toisen puoliskon alussa Sevillan 2-0-osumassa toisin pän. Gameiro olisi voinut laittaa pallon itsekin sisään. Sen sijaan hyökkääjä jakoi pelivälineen vierelleen Iborralle, joka pääsi tälläämään tyhjään maaliin.
Kahdeksan minuuttia myöhemmin Levante pääsi peliin takaisin mukaan Giuseppe Rossin kavennettua eron 1-2:een. Italialaisen ensimmäinen maali Lepakoissa meni Sevilla-vahti Sergio Ricon piikkiin, joka pudotti laukauksen näpeistään.
Katkerasta kavennuksesta huolimatta Sevillan peli pysyi kasassa ja loppusilauksen teki viimeissellä vartilla Jevhen Konolpljanka. Ukrainalaisen poikkeuksellisen hieno sijoitus upposi vaivattomasti oikeaan alanurkkaan ratkaisten ottelun isännille.
Sevilla piti voiton myötä paikkansa viiden parhaan joukossa. Levante jatkaa viimeisenä.
La liga sunnuntaina
Sevilla-Levante 3-1 (1-0) 1-0 Kevin Gameiro (1.) 2-0 Vicente Iborra (47.) 2-1 Giuseppe Rossi (55.) 3-1 Jevhen Konolpljanka (76.) Valencia-Sporting Gijón klo 17:00 Las Palmas-Celta Vigo klo 19:15 Real Madrid-Espanyol klo 21:45LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden