Copa: Arda ja Vidal debytoivat – Barcelona voitti kuumaotteisen derbyn

Kuva: Getty Images
Barcelona otti vahvan kiinnityksen Copa del Reyn puolivälieriin. Neljännesvälierien ensimmäisessä ottelussa Espanyol kaatui Camp Noulla maalein 4-1. Felipe Caicedo vei Espanyolin johtoon, mutta Lionel Messi toi maaleillaan Barcan rinnalle ja ohi. Kolmannessa maalissa Messi syötti ja Gerard Piqué viimeisteli. Neljännen iski Neymar – jälleen Messin syötöstä.
Viime kesänä hankittu mutta siirtokiellon takia vasta viime maanantaina rekisteröity Arda Turan nostettiin avauskokoonpanoon. Turkkilainen pelasi keskikentän kolmikossa yhdessä Sergio Busquetsin ja Andrés Iniestan kanssa. Ardan lisäksi myös Aleix Vidal debytoi. Hän pelasi oikeana pakkina viimeiset 25 minuuttia.
Espanyol puolestaan sai ottelussa huonoja uutisia. Caicedo joutui jättämään ottelun kesken loukkaantumisen takia (uutinen). Myös Marco Asensio vaihdettiin pois sellaisessa tilanteessa, että kyse saattoi olla loukkaantumisesta. Loukkaantumisten lisäksi huomionarvoista ottelussa oli kuumaverisyys. Ulosajoja nähtiin kaksi, varoituksia 12.
Ottelun ensimmäinen tilanne nähtiin seitsemän minuutin kohdalla akselilla Lionel Messi-Neymar. Messi tarjoili murtavan syötön, mutta maalivahti Pau López tuli hyvin vastaan ja peitti Neymarin laukauksen.
Barcelona hallitsi pelivälinettä mielin määrin, mutta pari minuuttia Neymarin tilanteen jälkeen johtoon siirtyi Espanyol. Dani Alves syötti suoraan Marco Asensiolle, joka lähti nopeaan 2v2-vastahyökkäykseen. Asensio antoi Piquén edestä syötön Caicedolle, Javier Mascherano oli ulkona tilanteesta ja Caicedo sijoitti alakulmaan.
7 - No other La Liga Spanish player has made more assists than Marco Asensio this season (all competitions). Sapphire.
6 - Lionel Messi is the only La Liga player to have scored in six different competitions this season. Extra-terrestrial.
16 - @ArdaTuran has contested 16 duels in his @FCBarcelona debut: No player has had more during his time on the pitch (Neymar also 16). Will
Copa del Rey keskiviikkona
Athletic Bilbao-Villarreal 3-2 (0-2) 0-1 Léo Baptistão (17.) 0-2 Samuel García (38.) 1-2 Iñaki Williams (54.) 2-2 Aritz Aduriz (68.) 3-2 Aymeric Laporte (81.) Ulosajo, Mario Gaspar, Villarreal (87.) Mirandés-Deportivo La Coruna 1-1 (1-0) 1-0 Álex Ortiz (25.) 1-1 Miguel Lopo (75.) Valencia-Granada 4-0 (2-0) 1-0 Álvaro Negredo (8.) 2-0 Rodrigo Moreno (35.) 3-0 Álvaro Negredo rp. (63.) 4-0 Álvaro Negredo rp. (83.) Real Betis-Sevilla 0-2 (0-1) 0-1 Michael Krohn-Dehli (13.) 0-2 Grzegorz Krychowiak (49.) Epäonnistunut rp, Rubén Castro, Real Betis (82.) Ulosajo, Alfred N’Diaye, Real Betis (86.) Barcelona-Espanyol 4-1 (2-1) 0-1 Felipe Caicedo (9.) 1-1 Lionel Messi (13.) 2-1 Lionel Messi (44.) 3-1 Gerard Piqué (49.) Ulosajo, Hernán Pérez, Espanyol (72.) Ulosajo, Papakouli Diop, Espanyol (76.) 4-1 Neymar (88.) Rayo Vallecano-Atlético Madrid klo 23:05LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- La Liga -seurat kompuroivat eurokentillä – dramaattinen loppu
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia