Top 5 – La Ligan onnistujat Mestarien liigassa
Mestarien liigan lohkovaihe on puolivälissä. On siis aika tutkia, ketkä La Liga -joukkueiden pelaajat ovat antaneet joukkueilleen eniten. Juuri päättynyttä Atléticon neljännen kierroksen ottelua ei ole huomioitu tässä listauksessa.
5. Diego Godín, Atlético Madrid
4. Grzegorz Krychowiak, Sevilla
Huhumylly 25-vuotiaan puolalaisen ympärillä ei ole vaikuttanut Krychowiakin peliesityksiin Mestarien liigassa. Krychowiak on pelannut täydet minuutit Sevillan keskikentän pohjalla ja valittu ottelun parhaaksi pelaajaksi jo kahdesti, 1-2-tappiossa Manchester Cityn vieraana sekä 3-0-kotivoitossa Borussia Mönchengladbachista. Tämän lisäksi hän on laittanut syötöt omille yli 90 prosentin tarkkuudella, katkonut peräti 18 kertaa sekä hankkinut joukkueelleen yli kolme vapaapotkua per ottelu.
3. Ivan Rakitic, Barcelona
Lionel Messin loukkaantuessa oli odotettavissa että joko Luis Suárez tai Neymar perisi manttelin. Niin kävikin, etenkin La Ligan puolella, mutta etenkin Mestarien liigassa myös Rakitic on nostanut tasoaan. Kroatialainen keskikenttäpelaaja on loistanut hyökkäävämmässä roolissa etenkin kahdessa vierasottelussa, joista saldoksi jäi kaksi maalia ja yksi syöttöpiste. 27-vuotiaan erikoistilanneosaamista ei olla Barcelonaan siirtymisen jälkeen päästy ihailemaan yhtä paljon kuin aikaisemmissa seuroissa, mutta nyt tilaisuuden tultua hän on osoittanut olevansa niiden antajana edelleen erittäin hyvä. Rakitic on myös syötellyt tarkasti ja tehnyt tärkeää työtä puolustussuuntaan.
2. Sofiane Feghouli, Valencia
Algeriaa maajoukkuetasolla edustava pelaaja hieman uinui muun Valencian joukkueen mukana ensimmäisen kierroksen 2-3-kotitappiossa venäläistä Zenitiä vastaan. Avauspelin kangertelun Feghouli on korvannut kahdella ottelun parhaaksi pelaajaksi valintaan oikeuttavalla esityksellä. Otteluissa Lyonia ja Gentiä vastaan syntyi molemmissa maali, ja Feghouli on antanut joukkueen hyökkäyspelaamiselle muutenkin paljon energisillä esityksillään. Ranskassa syntynyt laitapeluri tunnetaan muun muassa hyvistä syötöistä viimeisellä kolmanneksella ja tätä ominaisuutta on nähty alkusyksyn mittaan, yli kolme luotua maalipaikkaa per ottelu.
1. Antoine Griezmann, Atlético Madrid
24-vuotias ranskalaishyökkääjä on alkukankeuksien jälkeen ollut yksi Atletin parhaista pelaajista viime kaudesta lähtien. Tämän syksyn Mestarien liigan urakka on alkanut hienosti. Galatasarayta vastaan kaksi maalia ja valinta ottelun parhaaksi pelaajaksi, Benfica-tappiossa maalisyöttö. Griezmannin peli perustuu pitkälti nopeuteen ja vahvaan pallonhallintakykyyn, mutta näiden ominaisuuksien lisäksi olemme päässeet ihailemaan todella hyvää syöttöpeliä eritoten hyökkäyskolmanneksella. Joukkuekavereiden Jackson Martínezin, Fernando Torresin ja Luciano Vietton taso on ailahdellut ottelusta toiseen, kun taas Griezmann on ollut tasaisen hyvillä otteillaan Atléticon ylivoimaisesti suurin pelote hyökkäyssuuntaan.
Alec Hölttä
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”