Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
Bayern München haki Santiago Bernabéulta 2–1-vierasvoiton ja tarrasi tiukan otteen välieräpaikasta Mestarien liigassa.
Real Madrid aloitti tiistain ottelun vaisusti. Saksalaisvieraat olivat vahvempia ensimmäisellä puolikkaalla, ja Álvaro Arbeloan ryhmä keskittyi estelemään näppärästi palloa pienessä tilassa liikutelleiden müncheniläisten aikeita.
Madridilaiset saivat omat täsmäiskunsa vastahyökkäyksistä, mutta lopulta Bayern sai ansaitun taukojohtonsa, kun Luis Díaz laukoi vierailijat johtoon 41. minuutilla.
Real Madrid uinui heti toisen puoliajan alkajaisiksi. Joukkue sai pimennettyä maalitykki Harry Kanen avausjaksolla, mutta englantilainen pääsi laukomaan tarkasti ja napakasti heti ensimmäisellä minuutilla 2–0-maalin.
Kahden maalin takaa-ajoasemaan jouduttuaan madridilaiset piristyivät. Etenkin polvivammastaan toipunut ja avauksessa ollut Kylian Mbappé oli vaarallisella pelipäällä, mutta vaikka ranskalaistähti usein laukoikin, viimeistelytarkkuudessa oli parantamisen varaa.
Niin ikään väläytellyt Vinícius hukkasi läpiajon, ja Bayernin maalilla hyvin pelannut Manuel Neuer teki toisenkin kerran brassin aikeet tyhjiksi.
Maalin päähän
Mbappé sai kuin saikin kavennuksen aikaan 74. minuutilla. Trent Alexander-Arnold antoi tarkan syötön takatolpalle, ja Mbappé jatkoi pallon yläriman kautta maaliviivan yli.
Tasoitusta Real Madrid ei saanut, mutta maalin ero oli torjuntavoitto toista osaottelua ajatellen. Kakkososa pelataan Saksassa viikon päästä.
Espanjalaisjoukkueista Barcelona ja Atlético Madrid kohtaavat toisensa Mestarien liigan puolivälierissä keskiviikkona. Keskiviikon toinen ottelu on PSG–Liverpool.
Arsenal haki toisessa tiistain pelissä 1–0-voiton Sporting Lissabonilta Kai Havertzin maalilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Edellisen kerran 20 vuotta sitten” – Real Madrid harvinaisessa tilanteessa
- AS: Barcelona mahdollinen kohde PSG:n supertähdelle
- Álvaro Arbeloa avautui tulevaisuudestaan Real Madridissa
- Eduardo Camavinga täysin murtunut: ”Olen pahoillani”
- AS: Barcelona brasilialaislupauksen perässä
- Marca: José Mourinho tekemässä sensaatiopaluun Real Madridiin?
- Endrick loisti PSG:tä vastaan – Real Madrid saa vahvistuksen ensi kaudeksi
- Andreas Christensen pettyi Barcelonan ensimmäiseen tarjoukseen
- Real Madridin ex-tähti paljasti seuran suurimman ongelman: “Pelaajat ovat…”
- MD: Barcelona suunnittelee neljää hankintaa kesän siirtoikkunassa
- MD: Barcelona suunnittelee neljää hankintaa kesän siirtoikkunassa
- Eduardo Camavinga täysin murtunut: ”Olen pahoillani”
- Atléticon pelaajat kyyneleissä finaalitappion jälkeen – ”Tämä sattuu paljon”
- Andreas Christensen pettyi Barcelonan ensimmäiseen tarjoukseen
- Real Madridin ex-tähti paljasti seuran suurimman ongelman: “Pelaajat ovat…”
- Marca: José Mourinho tekemässä sensaatiopaluun Real Madridiin?
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- AS: Barcelona brasilialaislupauksen perässä
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- AS: Barcelona mahdollinen kohde PSG:n supertähdelle