Atlético Madridin hyökkäys liikaa Málagalle
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid nappasi täydet kolme pistettä lauantain ensimmäisessä herkkupalassa. Málaga kaatui Vicente Calderónilla maalein 3-1. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Tiago, Antoine Griezmann ja Diego Godín. Viimeiset 17 minuuttia alivoimalla pelanneen Málagan ainokaisen viimeisteli Roque Santa Cruz.
Atlético siirtyi johtoon tutulla tavalla. Koken kulmapotku suuntautui etualueelle, ja vapaaksi jäänyt Tiago puski isännät johtoon. 2-0-maali nähtiin muutama minuutti ennen taukoa. Puolustuksesta pelattiin pitkä pallo oikeaan laitaan Arda Turanille. Turkkilainen syötti Mario Mandzukicille, joka jatkoi takaisin Turanille. Matala keskitys löysi takatolpalta Griezmannin, jolla oli helppo työ iskeä pallo verkkoon.
Toisella puoliskolla Atlético sai melko hyvän tilanteen positiivisen tilanteenvaihdon jälkeen. Neljällä kolmea vastaan -tilanteessa Turan jakoi keskeltä pallon rangaistusalueen oikeaan kulmaan, mutta Gabin laukaus epäonnistui.
Tunnin pelin jälkeen kotijoukkue oli vielä lähempänä lisämaalia. Vasen pakki Cristian Ansaldi ohitti vasemmalla laidalla vastustajansa ja keskitti maalille. Hetkeä aiemmin sisään vaihdettu Raúl Jiménez voitti pääpallon ja sai suunnattua puskun kohti maalia, mutta Carlos Kameni torjui.
Hetkeä myöhemmin soi toisessa päädyssä. Samuel García pääsi etenemään keskikaistalta kohti Atléticon boksia. Rangaistusalueen vasemmasta laidasta löytyi Samuel Castillejo, joka keskitti takatolpalle. Santa Cruz venytti kauden toisen maalinsa.
Atleti oli välittömästi rokottaa takaisin. Griezmann kuljetti päätyrajalle asti ja käänsi syötön takaviistoon pilkun tuntumaan. Jälleen Jiménezin yritys suuntautui päin Kamenia.
72 minuutin kohdalla Málaga sai kulmapotkusta hyvän mylläkän Atletin maalille, mutta toppari Sergio Sánchez ei onnistunut taistelemaan palloa maaliin. Heti perään Málagan takaa-ajoyritys koki toisen suuren kolauksen, sillä García ajettiin toisen varoituksen myötä suihkuun.
79. minuutilla Kameni oli lahjoittaa sähläilyllään lopullisesti voiton Atletille. Kulmapotkun jälkitilanteesta pallo lyötiin pitkänä Málaga-maalille, Kameni oli liikaa vastassa mutta sai vielä venytettyä sormensa palloon. Peliväline tuli kotijoukkueen pelaajalle, joka laukoi sivuverkkoon.
Heti perään oli Griezmannin vuoro sählätä. Turan kuljetti pallon hyvin boksiin ja pelasi ranskalaisen maalipaikkaan. Griezmann yritti vielä pelata tyhjää maalia joukkuekaverilleen, mutta syöttö karkasi pitkäksi.
Hetkeä myöhemmin nähtiin lopullinen ratkaisu. Koken keskitys kimposi Málaga-puolustuksesta Tiagolle, joka nosti maalille. Kameni oli jo ulkona tilanteesta, ja Diego Godín juoksi pallon maaliin.
Loppujen lopuksi myös Atlético lopetti ottelun kymmenellä miehellä. Pari minuuttia ennen täyttä aikaa Gabi otti illan toisen varoituksensa ja käveli aikaiseen suihkuun.
Voitto nosti Atléticon 26 pisteeseen. Joukkue on tässä vaiheessa sarjataulukossa toisena, pisteen Real Madridin perässä. On kuitenkin huomioitava, että kaikilla muilla kärkijoukkueilla on kierroksen ottelu pelaamatta. Málaga, jonka viiden ottelun voittoputki katkesi, jatkaa 21 pisteessä ja toistaiseksi sijalla kuusi.
La Liga lauantaina
Atlético Madrid – Málaga 3-1 (2-0) 1-0 Tiago (13.) 2-0 Antoine Griezmann (42.) 2-1 Roque Santa Cruz (64.) 3-1 Diego Godín (83.) Eibar – Real Madrid klo 19 Barcelona – Sevilla klo 21 Deportivo La Coruña – Real Sociedad klo 23LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan