Malmö haastoi hyvin – Atlético Madrid vei pisteet

Atlético Madrid haki Mestarien liigan alkulohkovaiheen neljännellä kierroksella 2-0-voiton Malmön vieraana. Koke viimeisteli avausosuman ja Raúl García jälkimmäisen.
Ensimmäinen puolittainen paikka siunaantui yllättäen Markus Halstille. Koko 90-minuuttisen vääntänyt suomalaispelaaja laukoi kaukaa, mutta Miguel Ángel Moyá torjui.
Hieman myöhemmin Koke syötti takaviistoon Garcíalle, mutta hyökkääjän yritys vapaasta paikasta suuntautui suoraan Robin Olsenin syliin.
Atlético siirtyi puolen tunnin pelin kohdalla johtoon komean hyökkäyksen päätteeksi. Pallo pelattiin oikeaan laitaan Juanfranille. Samaan aikaan kaksi muutakin Atleti-pelaajaa hyökkäsi kohti Malmön maalia. Juanfran syötti maalin eteen, ja Koke ohjasi pelivälineen verkkoon.
Malmö oli pariin otteeseen hyvin lähellä tasoitusta. Laitapuolustaja Anton Tinnerholmin kuti meni jo ohi Moyán, mutta toppari Diego Godín pelasti maaliviivalta. Toisen puoliskon alussa Markus Rosenberg laukoi vapaapotkun aivan boksin rajan tuntumasta Atleti-pelaajan käteen. Tilanteesta ei vihelletty rangaistuspotkua, mutta pallo kimposi takaisin Rosenbergille. Ruotsalaishyökkääjä latasi voimalla tolppaan.
Reilun tunnin kohdalla Malmön päävalmentaja Åge Hareide joutui tekemään vaihdon. Toppari Erik Johansson loukkasi takareitensä ja hänet vaihdettiin Simon Krooniin. Reilu 10 minuuttia myöhemmin Atleti ratkaisi pelin. Kroon purki Juanfranin keskityksen suoraan Garcíalle, joka latasi vastapallon alakulmaan.
Voitto nosti Atléticon yhdeksään pisteeseen ja yksin A-lohkon kärkipaikalle. Lohkon toisessa ottelussa Juventus oli hävitä Olympiakosille, mutta pari pikamaalia käänsi pelin italialaisille. Näin ollen Atléticolla on neljän kierroksen jälkeen yhdeksän pistettä. Juventus ja Olympiakos ovat kuudessa pinnassa. Malmö pitää perää kolmen pisteen saaliillaan.
Toimittajan sana
Tuloksellisesti Atléticon voittoa voisi pitää rutiininomaisena. Pelillisesti viime kauden finalisti ei päässyt ihan niin helpolla. Malmö loi tilastojen mukaan 18 maalipaikkaa Atletin yhdeksää vastaan. Joukossa olivat Tinnerholmin kuti, jonka Godín pelasti, sekä Rosenbergin tolppalaukaus. Malmö siis haastoi todella pirteästi Atléticon. Pisteitä pirteys ei tuonut.
Kokoonpanot
Malmö
25 Olsen
3 Tinnerholm
21 Johansson -> Kroon (64.)
4 Helander
20 Ricardinho
7 Eriksson
8 Adu
6 Halsti
33 Forsberg -> Thern (87.)
9 Rosenberg
24 Thelin
Malmö, vaihtopenkki
27 Azinovic
2 Concha
32 Konate
14 Kroon
26 Mehmeti
31 Rakip
11 Thern
Atlético Madrid
1 Moyá
20 Juanfran
23 Mirand
2 Godín
3 Siqueira
6 Koke
14 Gabi
4 Suárez
10 Turan -> Rodríguez (76.)
9 Mandzukic -> Griezmann (70.)
8 García
Atlético Madrid, vaihtopenkki
22 Cerci
18 Gámez
24 Giménez
7 Griezmann
13 Oblak
21 Rodríguez
5 Tiago
Mestarien liiga tiistaina
Zenit – Bayer Leverkusen 1-2 (0-0)
0-1 Son Heung-Min (68.)
0-2 Son Heung-Min (73.)
1-2 Salomón Rondón (89.)
Arsenal – Anderlecht 3-3 (2-0)
1-0 Mikel Arteta rp. (24.)
2-0 Alexis Sánchez (29.)
3-0 Alex Oxlade-Chamberlain (58.)
3-1 Anthony Vanden Borre (61.)
3-2 Anthony Vanden Borre rp. (72.)
3-3 Aleksandar Mitrovic (90.)
Basel – Ludogorets 4-0 (2-0)
1-0 Breel Embolo (34.)
2-0 Derlis González (41.)
3-0 Shkelzen Gashi (59.)
4-0 Marek Suchy (66.)
Benfica – Monaco 1-0 (0-0)
1-0 Anderson Talisca (82.)
Borussia Dortmund – Galatasaray 4-1 (1-0)
1-0 Marco Reus (39.)
2-0 Sokratis Papastathopoulos (56.)
2-1 Hakan Balta (71.)
3-1 Ciro Immobile (75.)
4-1 Semih Kaya om. (86.)
Juventus – Olympiakos 3-2 (1-1)
1-0 Andrea Pirlo (21.)
1-1 Alberto Botía (24.)
1-2 Delvin Ndinga (61.)
2-2 Roberto Jiménez om. (65.)
3-2 Paul Pogba (66.)
Malmö – Atlético Madrid 0-2 (0-1)
0-1 Koke (30.)
0-2 Raúl García (78.)
Real Madrid – Liverpool 1-0 (1-0)
1-0 Karim Benzema (27.)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan