Lionel Messi on opittu tuntemaan pitkistä soolokuljetuksistaan, joissa rytmi muuttuu useampaan otteeseen, ja vastustajia jää sekä oikealle että vasemmalle. Cristiano Ronaldo on tullut tunnetuksi niin ikään pitkistä kuljetuksistaan, joissa lähtöpaikka on ollut keskiviivan tietämillä ja päätepiste lähellä vastustajan maalia. Viime kaudella sekä Messi että Ronaldo kärsivät loukkaantumisista. Keho ei enää kestä jatkuvaa juoksemista. Molempien on ollut pakko muuttaa pelityyliään.

Monessa paikassa tästä aiheesta on jo kirjoitettu. Mitään kovin konkreettista aineistoa ei ole kuitenkaan esitetty väitteiden tueksi. Siitä syystä Laliiga.com koki velvollisuudekseen ottaa asiasta selvää. Miten Messin ja Ronaldon roolit oikeastaan ovat muuttuneet?

Messi – maalitykistä pelintekijäksi

Gerardo Martinon aikakaudella Messi saattoi vielä vaellella pelin ulkopuolella. Kun Barca sai pallon, Messi joutui hyökkäämään organisoitua puolustusta vastaan. Luis Enriquen pelitavassa positiiviset transitiot – eli pallonriistoja seuraavat hetket – ovat tärkeysjärjestyksessä hyvin korkealla. Toki pallonhallinta on edelleen kaiken pohja, mutta se on suurelta osin puolustamista. Maalintekoon lähdetään tosissaan siinä vaiheessa, kun vastustaja saadaan houkuteltua ansaan, ja pallo riistetään halutulla alueella.

Ja nyt Messi astuu kuvaan. Kun Barca riisti viime kaudella pallon, Messi oli pelin ulkopuolella. Nyt hän on siellä, missä tapahtuu. Aiempaa alempana, usein keskikentän timantin ylimpänä hakasena. Ajoittain jopa itse riistäjänä (tällä kaudella 1,5 taklausta per peli, viime kaudella 0,5). Riistotilanteissa Messin yläpuolella on usein vähintään kaksi hyökkääjää, välillä myös laitapuolustajat.

Tarkastellaanpa Messin tilastoja La Ligassa. Kolmella viime kaudella keskimäärin 5,3 laukausta per peli, tällä kaudella keskimäärin 4. Maalipaikkoihin johtaneita syöttöjä Messi antoi kolmella viime kaudella keskimäärin 2,1 ottelua kohden. Tällä kaudella luku on 4,5. Laukausten lisäksi kuljetukset ovat vähentyneet samalla tarkastelujaksolla 4,4:stä 4,0:aan. Ja siinä missä kuljetukset ovat vähentyneet, myös Kirpun pallonmenetykset ovat vähentyneet selvästi. Luku on tällä hetkellä 1,3 per ottelu, kun se kolmen edellisen kauden aikana oli keskimäärin 2,5. Sattumaa? Ei missään nimessä.

Luvut kertovat yksinkertaisesti pelipaikan ja pelityylin muutoksesta. Samalla kun Messi on vedetty alemmas pelintekijän rooliin, hän on kyennyt osallistumaan paremmin Barcan syöttöpeliin. Kokonaissyöttömäärä on kasvanut viime kaudesta 50 prosenttia ja se on nyt suunnilleen samalla tasolla kuin Pep Guardiolan viimeisellä kaudella. Merkittävä ero on eteenpäin suuntautuvissa syötöissä. Viime kaudella 24, nyt 36 per ottelu. En toki sano, että Messi pelaisi tätä nykyä pelkästään pelintekijänä. Kirppu liikkuu edelleen hyvin laajalla säteellä hyökkäysalueella, mutta painotukset ovat muuttuneet viime kausista. Siitä kertonee maalisyöttöjen (5) korkea määrä.

Cristiano Ronaldo – juoksut vaihtuneet syöttöihin

Jokainen jalkapalloa seuraava muistaa Ronaldon tempo- ja rytmikuljetukset vasemmalla laidalla. Välillä portugalilainen aloittaa kirmaamisen lähellä omaa maalia, ja täysivauhtinen pallollinen juoksu päättyy vasta vastustajan maalille. Jatkuva kovavauhtinen juokseminen on alkanut ottaa veronsa jopa Ronaldolta, jonka fysiikka on hämmentävän paljon muita edellä. Jossain vaiheessa luultiin, että Ronaldo voisi pelata kauden kaikki ottelut alusta loppuun hyvin korkella intensiteetillä. Viime kaudella seinä tuli vastaan. Jalkavaivat eivät ole vieläkään täysin hellittäneet, mutta nyt niiden hoitoon ja uusien vaivojen ennaltaehkäisyyn on keksitty ainakin osittainen ratkaisu.

Ronaldo on tällä kaudella nähty aiempaa enemmän oikealla laidalla yhdessä Gareth Balen kanssa. Eikä ihme, portugalilainen on vaihtanut osan pitkistä kuljetuksista nopeisiin syöttökombinaatioihin. Pallo liikkuu edelleen, mutta nyt aiempaa enemmän syöttämällä. Kokonaissyttömäärä on lisääntynyt radikaalisti. Viime ja toissa kaudella Ronaldo syötti keskimäärin 32 kertaa ottelussa. Nyt luku on 42. Erityishuomio on syytä kiinnittää keskitysmääriin. Viime ja toissa kaudella 0,3 per ottelu, nyt 1,3. Siis yli neljä kertaa enemmän. Toinen, vielä merkittävämpi muutos. Ronaldo ei ole toistaiseksi tällä kaudella syöttänyt maalia. Se on tilastoharhaa, sillä Ballon d’Orin tämän hetken hallitsija luo joukkuekavereilleen 2,5 maalipaikkaa ottelua kohden. Aiempina kausina luku on ollut 1,6:n luokkaa.

Laukausmäärissä ei ole tapahtunut oleellista muutosta. Ronaldo laukoo edelleen keskimäärin noin seitsemän kertaa jokaisessa ottelussa. Pointti on (rautalangasta väännettynä) siinä, että vetopaikkoihin portugalilainen hakeutuu yhä enemmän syöttökombinaatioiden kautta. Kuljetusmäärät ovat hieman laskussa, mutta terveyden kannalta oleellista on, että myös rikkeet Ronaldoa kohtaan ovat laskussa. Aiempina kausina Ronaldoa on rikottu yli kaksi kertaa per ottelu, nyt enää 1,5.

Hyötyä sekä joukkueille että pelaajille

Kerrataan vielä. Messistä on tullut hieman alempana operoiva pelintekijä, joka tekee itse vähemmän maaleja, mutta pelaa muille paikkoja sitäkin enemmän. Ronaldo on puolestaan muuttunut juoksukoneesta syöttökombinaatioiden pelaajaksi. Toistaiseksi maaleja on syntynyt hurja määrä, eikä maalisyöttöjä ole. Molemmat tilastot ovat jossain määrin harhaa. Jatkossa maalimäärä (yhdeksästä maalista kolme rankkareista) hieman hiipunee nykytahdista, mutta maalisyöttöjen määrä noussee aiempia kausia korkeammaksi.

Mielenkiintoista molempien pelaajien tapauksessa on se, että nyt kumpikin auttaa joukkuettaan enemmän kuin aiemmin. Sen lisäksi, että joukkueet hyötyvät, myös maailman paras kaksikko hyötyy. Kummankin uusi pelityyli on aiempaa taloudellisempi. Keho säästyy, eikä viime kaudella nähtyjä rasituksesta johtuneita loukkaantumisia enää välttämättä tule. Ja jos/kun niitä ei tule, joukkueet hyötyvät entistä enemmän.

Jutussa käytetyt tilastot on otettu whoscored.com- ja squawka.com-sivustoilta.