Barcelona vahvisti Jérémy Mathieun hankinnan
Barcelona on lopultakin onnistunut vahvistamaan toppariosastoaan. Jérémy Mathieu siirtyy Valenciasta Barcaan nelivuotisella sopimuksella. Kontrahtiin sisältyy optio lisävuodesta.
Barcelona kertoi verkkosivuillaan maksavansa Mathieusta 20 miljoonan euron korvauksen. Ulosostopykäläksi puolestaan kirjattiin 50 miljoonaa. Siirtohinta on melko korkea 30-vuotiaasta pelaajasta.
192-senttinen Mathieu voi pelata sekä topparina että vasempana puolustajana. Viime kaudella ranskalainen pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien 46 ottelua, joissa syntyi neljä maalia ja kaksi maalisyöttöä. Keltaisia kortteja ranskalainen keräsi yhdeksän ja punaisia yhden.
Toimittajan sana
Barcelonan kannattajat voivat huokaista helpotuksesta. Lopultakin seurajohto sai vahvistettua pahiten vuotanutta osastoa eli keskuspuolustusta. Aiemmin urallaan Mathieu on pelannut laitapelaajana – sekä vasempana pakkina että laiturina. Barcelonassa on tarjolla topparin rooli, sillä vasempana pakkina pelaa Jordi Alba. Miksi Barcelona maksoi 30-vuotiaasta puolustajasta 20 miljoonaa euroa? Barcalla ei ollut yksinkertaisesti vaihtoehtoja. Harva puolustaja on hyvä sekä pääpelissä että jalalla ja on lisäksi tarpeeksi nopea. Puhutaan niin sanotusti myyjän markkinoista, minkä takia Barcelona joutui maksamaan ylihintaa.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Barcelonan Vitor Roque halutaan Saudi-Arabiaan
- Pitkäaikainen luottotoppari jätti Atléticon – pelasi seurassa miltei 300 ottelua
- Marca: Real Madrid tekee jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa – Carlo Ancelottin mielipide ratkaisi
- AS: Real Madrid kiinnostunut Aymeric Laportesta
- Virallista: Sevilla myi ykköskärkensä 20 miljoonalla eurolla
- MD: Barcelona teki tarjouksen Dani Olmosta
- Villarrealin Filip Jörgensen lähellä siirtoa Valioliigan suurseuraan
- Real Sociedadin seurapomo kommentoi Takefusa Kubon siirtohuhuja
- Ansu Fati loukkaantui Barcelonan harjoituksissa
- Mason Greenwood lähti – Getafe tienaa hyökkääjästä yhä
- Marca: Real Madrid tekee jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa – Carlo Ancelottin mielipide ratkaisi
- MD: Barcelona teki tarjouksen Dani Olmosta
- AS: Real Madrid kiinnostunut Aymeric Laportesta
- Barcelona turvautumassa tähän sääntöön jälleen kerran tähtipelaajansa loukkaannuttua