Barcelona vahvisti Jérémy Mathieun hankinnan
Kuva: Getty Images
Barcelona on lopultakin onnistunut vahvistamaan toppariosastoaan. Jérémy Mathieu siirtyy Valenciasta Barcaan nelivuotisella sopimuksella. Kontrahtiin sisältyy optio lisävuodesta.
Barcelona kertoi verkkosivuillaan maksavansa Mathieusta 20 miljoonan euron korvauksen. Ulosostopykäläksi puolestaan kirjattiin 50 miljoonaa. Siirtohinta on melko korkea 30-vuotiaasta pelaajasta.
192-senttinen Mathieu voi pelata sekä topparina että vasempana puolustajana. Viime kaudella ranskalainen pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien 46 ottelua, joissa syntyi neljä maalia ja kaksi maalisyöttöä. Keltaisia kortteja ranskalainen keräsi yhdeksän ja punaisia yhden.
Toimittajan sana
Barcelonan kannattajat voivat huokaista helpotuksesta. Lopultakin seurajohto sai vahvistettua pahiten vuotanutta osastoa eli keskuspuolustusta. Aiemmin urallaan Mathieu on pelannut laitapelaajana – sekä vasempana pakkina että laiturina. Barcelonassa on tarjolla topparin rooli, sillä vasempana pakkina pelaa Jordi Alba. Miksi Barcelona maksoi 30-vuotiaasta puolustajasta 20 miljoonaa euroa? Barcalla ei ollut yksinkertaisesti vaihtoehtoja. Harva puolustaja on hyvä sekä pääpelissä että jalalla ja on lisäksi tarpeeksi nopea. Puhutaan niin sanotusti myyjän markkinoista, minkä takia Barcelona joutui maksamaan ylihintaa.LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit