Näkökulma: Carles Puyol – viimeinen mohikaani

Carles Puyol ilmoitti maaliskuussa, että Barcelona-ura loppuu päättyneeseen kauteen. Myöhemin kävi selväksi, että samalla kertaa päättyy koko ura. Joku voisi kysyä, miksi omistamme Puyolille kokonaisen pitkän jutun. Eihän Tarzan pelannut päättyneellä kaudella kuin 12 ottelussa. Puyolin kohdalla kyse on jostain paljon suuremmasta kuin vain pelatuista otteluista ja voitetuista titteleistä (niistä jutun lopussa). Siksi.

Pyyteetön

36-vuotias Puyol pelasi junioriurallaan milloin missäkin, ensin maalivahtina, sitten hyökkääjänä, välillä puolustavana keskikenttäpelaajana, oikeana pakkina ja lopulta topparina. Kovin tyypillistä Puyolia. Pelataan siellä, missä joukkueella on suurin tarve. Pelataan siellä, missä valmentaja käskee pelaamaan. Pyyteettömyys on se sana, jota haetaan.

– Minulla oli tilaisuus elää miljoonien lasten unelmaa, Puyol sanoi jäähyväispuheessaan.

Periksiantamaton

Puyolin Barca-uskollisuutta ei himmentänyt edes vuosi 1998, jolloin Málaga halusi ostaa nuoren Carliton. Barcelona hyväksyi siirron, mutta Puyol ei. Hyvä ystävä Xavi oli juuri päässyt edustusjoukkueeseen, joten kyllä Puyolillakin olisi mahdollisuus siihen. Jälkiviisaana voidaan sanoa, että Puyol oli oikeassa jäätyään Barcelonaan. Siinä toinen ominaisuus: periksiantamattomuus.

– Isäni sanoi aina, että on pidettävä huoli siitä, että jos homma ei luonnistu, se ei ainakaan jää kiinni siitä, etten olisi antanut kaikkeani. Sen takia olen aina taistellut loppuun asti.

Seurauskollinen

Kolmantena mainittakoon seurauskollisuus. Ensin Puyol meinattiin kaupata Málagaan ja myöhemmin vielä Manchester Unitediin. Ei lähtenyt. Loppujen lopuksi osa junioriurasta ja koko aikuisura Barcelonassa. Seurahistorian pitkäaikaisin kapteeni vuosina 2004-14.

– Olet antanut kaikkesi tälle joukkueelle. Olet ollut paikalla, kun emme voittaneet ja kun voitimme kaiken. Siksi olemme aina osanneet arvostaa saavutuksiamme, Xavi sanoi Puyolille samassa jäähyväistilaisuudessa.

Tuki ja turva

Jos joku pelaajista loukkaantui seura- tai maajoukkueessa, Puyol kävi lohduttamassa ja valamassa uskoa. Jos pelaajien välillä tuli riitaa seura- tai etenkin maajoukkueessa, Puyol oli yksi niistä, jotka selvittivät riidat. Ja sitten on vielä tapaus Éric Abidal.

– En ikinä unohda (Mestarien liigan) finaalia Wembleyllä, kun sanoin sinulle, että sinun pitäisi nostaa pokaali, vaikka pelasit vain muutaman minuutin. Sinä käännyit ja sanoit minulle: “Ei Xavi, Abidalin on nostettava pokaali.”

– Annoit minulle opetuksen elämästä. Olet aina tukenut kaikkia: loukkaantuneita ja niitä, jotka ovat saaneet vähemmän peliaikaa. Olet rohkaissut heitä ja antanut heille neuvoja.

Puyolin laji kuolemassa sukupuuttoon

Mistä näitä pelaajia löytyy? Onko sattumaa, että Barcelona ja Espanjan maajoukkue voittivat kaiken niinä vuosina, kun Puyol oli vielä iskussa? Onko edelleen sattumaa, että Barcelonan menestys on taittunut samaan aikaan, kun Puyolin vammakierre alkoi? Kyse ei ole sattumasta, vaan syy- ja seuraussuhteesta. Tietenkään Puyol ei ole ollut ainoa tekijä mutta yksi merkittävä palanen ehdottomasti.

Puyol ei ole ainoa lajissaan. Barcalla on lisäksi Xavi, Real Madridilla Iker Casillas, Juventuksella Gianluigi Buffon, Chelsealla John Terry ja Frank Lampard, Liverpoolilla Steven Gerrard, Manchester Unitedilla Ryan Giggs ja Paul Scholes. Yhdistävä tekijä on ikä. Uusia seuraikoneita ei enää tahdo syntyä. Ehkä Philipp Lahmista on tulossa sellainen Bayern Müncheniin, mutta silti.

Nykynuorisolla (jalkapalloilijoilla) tuntuu olevan hurja tarve juosta miljoonien perässä milloin mihinkin. Pitäisikö joskus pysähtyä paikoilleen ja miettiä, onko (jalkapallo)-maailmassa tärkeämpiäkin arvoja kuin raha. Se olisi alku. Ja vielä kun Youtube-sukupolvi oppisi arvostamaan muunlaisiakin pelaajia kuin Neymaria ja Cristiano Ronaldoa. Voitaisiinko oppia arvostamaan työn raskaan raatajia, jotka antavat kaikkensa yhdelle seuralle, sille omalle seuralle? Ehkä se on jo liikaa vaadittu.

Jotenkin tuntuu niin paradoksaaliselta, että Barcelonan kultainen aikakausi muistetaan toinen toistaan taitavammista ja teknisemmistä pelaajista. Silti ehkä kokonaisvaltaisesti tärkein pelaaja menestyksen vuosina oli Carles Puyol – keskuspuolustaja, jonka kosketuksesta pallo karkasi 10 metrin päähän, mutta joka liimasi koko joukkueen yhteen ja teki siitä voittavan kokonaisuuden.

Carles Puyolin saavutukset

Joukkueen saavutukset (Wikipedian mukaan)

La Liga -mestaruus (6): 2004-05, 2005-06, 2008-09, 2009-10, 2010-11, 2012-13
Copa del Rey (2): 2008-09, 2011-12
Espanjan Supercup (6): 2005, 2006, 2009, 2010, 2011, 2013
Mestarien liiga (3): 2005-06, 2008-09, 2010-11
Uefan Supercup (2): 2009, 2011
Seurajoukkueiden maailmanmestaruus (2): 2009, 2011
Maailmanmestaruus: 2010
Euroopan mestaruus: 2008
Olympiahopea: 2000

Henkilökohtaiset saavutukset (Wikipedian mukaan)

La Ligan läpimurtopelaaja: 2001
Euroopan urheilumedian vuoden joukkueessa (4): 2001-02, 2002-03, 2004-05, 2005-06
Uefan vuoden joukkueessa (6): 2002, 2005, 2006, 2008, 2009, 2010
Uefan paras puolustaja: 2006
Fifan vuoden XI: 2007, 2008, 2010
2008 EM-turnauksen tähdistöjoukkueessa
2009 Confederations Cupin tähdistöjoukkueessa
2010 MM-turnauksen tähdistöjoukkueessa
Espanjan liigan reilun pelin palkinto: 2011-12
Asturiasin Prinssin muistopalkinto: 2010
Kuninkaallinen urheilun ansiomerkki, kultamitali: 2011
Barcelonan seurahistorian pitkäaikaisin kapteeni: 2004-2014

Puyolin tilastot, Barcelona (Transfermarktin mukaan)

Otteluita yhteensä 582, joista

392 La Ligassa
40 Copa del Reyssä
6 Espanjan Supercupissa
124 Mestarien liigassa
3 Mestarien liigan karsinnoissa
2 Uefan Supercupissa
9 Uefa-Cupissa
6 seurajoukkueiden MM-turnauksissa

Maaleja yhteensä 19
Maalisyöttöjä yhteensä 8
Keltaisia kortteja yhteensä 108
Punaisia kortteja yhteensä 3

Puyolin tilastot, Espanjan maajoukkue (Transfermarktin mukaan)

Otteluita yhteensä 100, joista

14 MM-kisoissa
8 EM-kisoissa
19 MM-karsinnoissa
17 EM-karsinnoissa
3 Confederations Cupissa
38 harjoitusotteluissa

Maaleja yhteensä 3
Maalisyöttöjä yhteensä 3
Keltaisia kortteja yhteensä 16
Punaisia kortteja yhteensä 0