Barcelona tarjosi jatkosopimusta – tähtipelaaja pettyi ehtoihin

Barcelona ja Raphinha neuvottelevat parhaillaan jatkosopimuksesta.
Raphinha oli viime kesänä lähteä muualle. Lopulta hän kuitenkin jäi, ja nyt sujuu hyvin. Nykyinen sopimus ulottuu kesään 2027, mutta osapuolet pyrkivät hyvissä ajoin sitä pidentämään ja parantamaan.
Sportin mukaan karikoita on kuitenkin ilmaantunut sekä sopimuksen keston että palkkatason suhteen. Barcelona haluaisi tehdä 1+1-vuotisen jatkon, jolloin kausi 2028-29 olisi ehdollinen. Raphinha taas haluaisi, että sopimus ulottuisi suoraan kesään 2029.
Raphinha ei ole lehden mukaan ollut tyytyväinen myöskään tarjottuun palkankorotukseen. Se tiedetään, että Saudi-Arabiasta tarjottaisiin brasilialaiselle valtavaa rahasummaa. Lisäksi Raphinha katsonee, että hänen arvonsa kentällä on tällä hetkellä niin suuri, että hän ansaitsee merkittävän palkankorotuksen.
Molemmat osapuolet sen sijaan vaikuttaisivat olevan samoilla linjoilla siitä, että ulosostopykälää laskettaisiin 80 miljoonaan euroon.
28-vuotias Raphinha siirtyi Leedsistä Barcelonaan 58 miljoonan euron kaupassa kesällä 2022. Aiempina kausina tuloksentekokyky on ollut vajavaista, mutta tällä kaudella hyökkääjä taistelee jopa Ballon d’Orista. 50 ottelussa Raphinha on takonut tehot 30+23.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Rikoksesta syytetty Real Madrid -puolustaja rikkoi hiljaisuuden: ”En ole ollut osallisena”
- Se on siinä! Barcelona on La Ligan mestari
- Nainen ajoi vahingossa väkijoukkoon stadionin edustalla juuri ennen Barcelonan derbyä
- Real Madrid hakee jo seuraavaa täsmähankintaa – ulosostohinta 50 miljoonaa euroa
- Real Madridin Raúl Asenciota syytetään lapsipornon hallussapidosta – nyt julki lisätietoja
- Viníciuksen jatkosopimus ei olekaan varma – osa Real Madrid -johdosta haluaa myydä tähden
- Barcelona-hyökkääjä joutui leikkaukseen – loppukausi todennäköisesti ohi
- Real Madrid viimeistelemässä kesän ensimmäistä hankintaansa – hinta lähes 60 miljoonaa euroa
- Real Madridilla aivan mieletön tilasto keskiviikon ottelussa – kaiken nähnyt Carlo Ancelottikin hämmentyi
- Real Madridin lisäajan voittomaali siirsi Barcelonan juhlia
- Se on siinä! Barcelona on La Ligan mestari
- Nainen ajoi vahingossa väkijoukkoon stadionin edustalla juuri ennen Barcelonan derbyä
- Real Madrid hakee jo seuraavaa täsmähankintaa – ulosostohinta 50 miljoonaa euroa
- Viníciuksen jatkosopimus ei olekaan varma – osa Real Madrid -johdosta haluaa myydä tähden
- Real Madridin Raúl Asenciota syytetään lapsipornon hallussapidosta – nyt julki lisätietoja
- Real Madridilla aivan mieletön tilasto keskiviikon ottelussa – kaiken nähnyt Carlo Ancelottikin hämmentyi
- Barcelona-hyökkääjä joutui leikkaukseen – loppukausi todennäköisesti ohi
- Valioliigan himoituin pelaaja haluaa Real Madridiin – hintalappu 58 miljoonaa euroa
- Nämä kahdeksan pelaajaa Barcelona saattaa myydä kesällä – hankintojakin luvassa
- Real Madrid viimeistelemässä kesän ensimmäistä hankintaansa – hinta lähes 60 miljoonaa euroa