Villarreal kaatoi Almerían – nousi neljänneksi

Villarreal nappasi arvokkaan voiton Almeríasta sunnuntai-illan La Liga -ottelussa. Ikechukwu Uche iski ottelun voitto-osuman jo kolmannella peliminuutilla. Bruno Soriano viimeisteli loppulukemat 2-0:aan rangaistuspotkusta kolme minuuttia ennen täyttä aikaa. Uchen ja Sorianon maalien lisäksi Villarreal ei saanut aikaiseksi yhtään laukausta kohti Almería-maalia.
Voiton myötä Villarreal nousi ainakin hetkellisesti Mestarien liigan karsintoihin oikeuttavalle neljännelle sijalle. Athletic Bilbao on pisteen päässä, mutta sillä on myös ottelu vähemmän pelattuna.
Sunnuntain aiemmassa ottelussa Real Sociedad jäi 2-2-tasapeliin Getafen vieraana. Sociedad johti vartin pelin jälkeen jo 2-0, mutta Getafe nousi Ciprian Marican ja Pedro Leónin osumilla tasoihin.
Getafen Borja ajettiin kahden varoituksen myötä suihkuun puolisen tuntia ennen täyttä aikaa, mutta Sociedad ei pystynyt käyttämään miesylivoimaa hyväkseen.
La Liga sunnuntaina
Getafe – Real Sociedad 2-2 (1-2)
0-1 Imanol Agirretxe (4.)
0-2 Imanol Agirretxe (16.)
1-2 Ciprian Marica (28.)
2-2 Pedro León (52.)
Villarreal – Almería 2-0 (1-0)
1-0 Ikechukwu Uche (3.)
2-0 Bruno Soriano rp. (87.)
Levante – Barcelona klo 20
Atlético Madrid – Sevilla klo 22
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelonalta iso sopimusuutinen
- Rayo Vallecano lähellä europaikkaa – viimeksi 25 vuotta sitten
- Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta ykköstähtensä kanssa
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- SER: Barcelona haluaa myydä keskikenttäpelaajansa – saanut useita tarjouksia
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- SER: Barcelona haluaa myydä keskikenttäpelaajansa – saanut useita tarjouksia
- Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta ykköstähtensä kanssa
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Rayo Vallecano lähellä europaikkaa – viimeksi 25 vuotta sitten
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa