Yossi Benayoun ja Ciprian Marica Getafen vaihtoehtoina
Kautensa yhdellä tasapelillä ja kahdella tappiolla aloittanut Getafe hakee kuumeisesti vahvistusta hyökkäyspäähänsä, sillä joukkue on onnistunut maalinteossa toistaiseksi vain kaksi kertaa. Reilu viikko sitten seura lainasi Espanjan nuorten maajoukkuehyökkääjä Álvaro Vázquezin Valioliigan Swanseaan ja tälle etsitään nyt korvaajaa. Koska siirtoikkuna on jo sulkeutunut, voidaan joukkuetta täydentää ainoastaan sopimuksettomilla pelaajilla. Tarjolla onkin kaksi nimekästä vaihtoehtoa.
AS:n tietojen mukaan Getafe on tehnyt tarjouksen 33-vuotiaalle israelilaiselle Yossi Benayounille. Kärjen takana tai laitahyökkääjänä viihtyvä Benayoun edusti viime kauden aikana sekä West Hamia että Eurooppa-Liigan voittaja Chelseaa. Täysiä ysikymppisiä hän ei kuitenkaan pelannut koko kauden aikana kuin kaksi kertaa ja maalitilikin jäi avaamatta. Vuosina 2007-2010 menestyksekkäästi Liverpoolin paitaa kantaneelle Benayounille La Liga on jo entuudestaan tuttu, sillä kausien 2002-2005 aikana hän pyssytti Racing de Santanderille 21 maalia.
Saman lähteen mukaan Israelin maajoukkuelegenda Benayounin perässä on myös Malaga. Mikäli ”Azulones” ei onnistu miestä sitouttamaan, on Getafella jo varasuunnitelma valmiina. Seura on osoittanut kiinnostusta myös Romanian maajoukkueen luottohyökkääjä Ciprian Maricaa kohtaan. 27-vuotias Marica oli viime kaudella Bundesliigan Schalkessa Teemu Pukin tien tukkona, mutta ei saanut saksalaisilta uutta sopimustarjousta.
Marica lienee tehnyt espanjalaisiin vaikutuksen jo kolme vuotta sitten, sillä VfB Stuttgartin voittaessa Getafen Eurooppa-Liigan lohkovaiheessa 1-0 ja 3-0 Marica vastasi kahdesta saksalaisten neljästä maalista. Getafessa on myös romanialaisen hyvin tunteva pelimies, sillä laitapuolustaja Sergio Escudero pelasi Marican kanssa yhtä aikaa Schalkessa.
Getafe kohtaa sunnuntaina La Ligan jumbofinaalissa Osasunan.
LUE MYÖS:
- Barcelona voitti – vastustaja haukkui tuomarit: ”Järjetöntä, surkeaa!”
- Lamine Yamal kirjautti tilastorivin, jollaista ei ole nähty sitten Lionel Messin ja vuoden 2017
- Barcelona-pelin tuomaria syytetään puolueellisuudesta – vanhat tilastot kaivettiin esiin
- La Ligan kärkikamppailu oli niin tapahtumarikas, että Lamine Yamalin mieletön maali saattoi unohtua
- Álex Baena ratkaisi Atléticolle voiton Espanyolista viime hetkillä
- Pitkään loukkaantuneena ollut Éder Militão palaa viimeinkin pelikentille
- Marca: Real Madridin pelaaja tammikuussa muualle?
- José Mourinho totesi Viníciuksesta: ”Jos olisin hänen asemassaan, en luultavasti olisi enää täällä”
- José Mourinho kokee ryhmänsä olevan riittävän hyvä: ”En halua yhtään uutta hankintaa”
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy