José Mourinho kokee ryhmänsä olevan riittävän hyvä: ”En halua yhtään uutta hankintaa”
Real Madrid kohtaa sunnuntai-iltana Suomen aikaa kello 22.00 Sevillan.
Monet Real Madridin kannattajat ovat tunnistaneet yhden ongelman joukkueensa otteissa. Keskikentän pelaaminen on suhteellisen passiivista, kun Aurélien Tchouaméni ja Federico Valverde pelaavat pohjalla.
Päävalmentaja José Mourinho ei kuitenkaan näe ongelmaa samalla tavoin kuin miljoonat kannattajat. Espanjalaislehti MARCA:n mukaan Mourinho aikoo jatkossakin peluuttaa kyseistä kaksikkoa tuplapivotissa.
Tämä on mielenkiintoista, sillä esimerkiksi AS Romaa vastaan pelatussa ottelussa Real Madrid muuttui välittömästi jälleen huipputason joukkueeksi, kun kentälle tuotiin Arda Güler ja Bernardo Silva kontrolloimaan pelin tempoa.
Näiden pohdintojen valossa kannattajat ovat miettineet, olisiko Real Madridilla mahdollisesti jonkinlainen ässä hihassaan tammikuun siirtoikkunaa ajatellen. Rodria ei saatu seuraan kesällä, mutta varmasti samankaltaisen pelaajaprofiilin omaava pelaaja hyödyttäisi kuninkaallisia suuresti.
Mourinho kuitenkin tyrmäsi ajatuksen, kun häneltä kysyttiin mahdollisista hankinnoista:
– Tammikuun siirtoikkuna? En halua uusia hankintoja, vaan pienen pelaajaryhmän. Jos seura haluaa hankkia jonkun tammikuussa, voimme katsoa asiaa. Tällä hetkellä en halua yhtään uutta hankintaa, Mourinho totesi.
LUE MYÖS:
- José Mourinho totesi Viníciuksesta: ”Jos olisin hänen asemassaan, en luultavasti olisi enää täällä”
- José Mourinho kokee ryhmänsä olevan riittävän hyvä: ”En halua yhtään uutta hankintaa”
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- Javier Tebasin puheista nousi kohu – Real Madrid vaatii eroamaan
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- Näin Vinícius kommentoi pitkää pelikieltoaan
- SER: Real Madrid ja Barcelona haluavat saman pelaajan
- Jadon Sancho saattaa siirtyä Espanjaan – näin seurapomo kommentoi
- Näin Vinícius kommentoi pitkää pelikieltoaan
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- Javier Tebasin puheista nousi kohu – Real Madrid vaatii eroamaan
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- SER: Real Madrid ja Barcelona haluavat saman pelaajan
- Dani Carvajal löysi uuden seuran – valmentaja: ”Yllätyimme hänen nöyryydestään”
- José Mourinho raivostui Real Madridin otteluohjelmasta – ”Tämä ei ole reilua”
- Raphinha palasi Barcelonan harjoituksiin – pelikunnossa viikonloppuna
