Diego Simeone luottaa siihen, että Atlético Madrid palaa lauantaina voittojen tielle kärsittyään raskaan tappion Bayern Münchenin vieraana aiemmin tällä viikolla.

Bayern selätti madridilaiset peräti 4-0-lukemin Mestarien liigan avauskierroksella ja kyseessä oli yksi Atléticon suurimpia tappioita Simeonen aikakaudella.

Lauantaina Atlético isännöi kuitenkin Real Betisiä La Ligassa, jossa se voi häviön välttämällä yltää seurahistoriansa pisimään tappiottomaan putkeen (21 sarjaottelua).

– Luotan joukkueeseeni täysin, vaikka kärsimmekin Münchenissä kivuliaan ja raskaan tappion, Simeone kertoi perjantain pressitilaisuudessa.

– Pistin ottelusta merkille useita positiivisia asioita ja minulla on täysi luotto tähän ryhmään. He pelaavat suurella innolla, mahtavalla intensiteetillä ja halukkuudella ottaa vastuuta.

[readmore from=El-Clasico]

Manuel Pellegrinin miehistö ei kuitenkaan saavu Wanda Metropolitanolle altavastaajana. Betis on laukonut tällä kaudella enemmän kertaa kohti maalia (76) kuin mikään muu joukkue, luoden myös eniten maalipaikkoja (57) yhdessä Real Madridin kanssa.

– Kohtaamme joukkueen, jota Manuel on kehittänyt huomattavasti. Varsinkin heidän innokkuuttaan ja puolustustaan. Betisin pelaajien itseluottamus hehkuu yli tulosten, Simeone ylisti.

– He ovat voittaneet jo kaksi vieraspeliä, joten heidän joukkueensa on vaarallinen. Jos en ole täysin väärässä, he ovat luoneet eniten maalipaikkoja tämän kauden La Ligassa.