Pablo Sarabian on määrä poistua PSG:stä tänä kesänä.

Laitahyökkääjä on jäänyt pienelle vastuulle Mauricio Pochettinon alaisuudessa. PSG haluaa päästä eroon Sarabiasta säästääkseen palkkakuluissaan.

Le Parisienin mukaan PSG halusi tehdä vaihtokaupan Lazion kanssa, jossa Sarabia olisi muuttanut Roomaan ja Joaquín Correa siirtynyt Pochettinon alaisuuteen PSG:hen. Neuvottelut olivat jo pitkällä, mutta lopulta vaihtokauppa kaatui, sillä osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen.

Lähteen mukaan Atlético ja Internazionale ovat kiinnostuneet Sarabiasta. Atléticon seurajohto pitää Sarabiasta ja PSG päästää pelaajansa halvalla pois.

Sarabia pitää mahdollisuudesta siirtyä Atléticoon ja odottaa, minkälaisen päätöksen madridilaisseura tekee hänen suhteen.

AS uutisoi Atléticon kiinnostuksesta Sarabiaa kohtaan jo kolmisen viikkoa sitten.

29-vuotias Sarabia oli mukana Espanjan EM-kisajoukkueessa. Viidessä kisaottelussa syntyi yhteensä kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä.