José Antonio Reyes menehtyi viime kesäkuun alussa Sevillan ja kotikaupunkinsa Utreran välisellä moottoritiellä.

35-vuotiaana kuolleen Reyesin ajama auto joutui onnettomuuteen ja syttyi palamaan.

Espanjalaisikonin lisäksi myös tämän 23-vuotias serkku Jonathan Reyes menetti henkensä onnettomuuden seurauksena. Toinen kyydissä ollut serkku loukkaantui vakavasti, sai pahat palovammat ja oli muutaman kuukauden ajan sairaalassa.

Cadena SER:n mukaan onnettomuustutkinta on saatu valmiiksi.

Siinä selvisi muun muassa se, että Reyes ajoi Sevillan ja Utreran välisellä moottoritiellä vähintään 187 kilometrin tuntinopeudella, joka aiheutti sen, että urallaan muun muassa kasvattajaseuraansa Sevillaa, Arsenalia, Real Madridia ja Atléticoa edustaneen Reyesin ajaman auton rengas hajosi. Renkaan hajoaminen johti onnettomuuteen.

SER:n mukaan Reyesin serkku olisi kiinnittänyt irronneen renkaan autoon vain muutamaa päivää ennen kohtalokasta onnettomuutta.