Leverkusenin suurlupaus Real Madridin hankinnasta: ”Hän tulee loistamaan Madridissa”

© Kuva: Getty Images

Real Madridin lukuisista brassinuorukaisista viimeisimpänä organisaatioon liittyi 18-vuotias Reinier, jonka seura värväsi tammikuussa pitkällä, kuuden ja puolen vuoden sopimuksella. Ennen koronavirustaukoa Reinier ehti pelata kolme ottelua Real Madridin kakkosjoukkueessa (kaksi maalia, yksi maalisyöttö).

Reinierin hyvin Brasilian juniorimaajoukkueista tunteva Bayer Leverkusenin Paulinho uskoo vakaasti, että Reinierillä on valtavasti annettavaa myös Realin edustusjoukkueelle. Paulinho ja Reinier ovat jalkapallomaailmassa parhaita ystävyksiä, he tutustuivat jo nuorina Vasco da Gaman futsal-joukkueessa ja molemmat olivat mukana viemässä Brasilian alle 23-vuotiaiden maajoukkuetta Tokion olympiaturnaukseen.

– Tutustuin Reinieriin kauan sitten, kun olimme lapsia. Pelasimme Vasco da Gaman futsal-joukkueessa, mutta minä olin häntä kaksi vuotta vanhempi, Leverkusenille tällä kaudella kolme maalia yhdeksässä bundesliigaottelussa tehnyt Paulinho kertoo AS:lle.

– Sitten tapasimme uudestaan maajoukkueessa. Reinier on hyväsydäminen poika ja pidän hänestä suuresti.

Paulinho ilahtui suuresti Reinierin siirrosta Madridiin, ja on varma siitä, että investointi kannatti.

– En tiedä prosessin yksityiskohtia, mutta siirrosta puhuttiin paljon. Kun sain kuulla sen vahvistuneen, olin todella iloinen. Real Madrid on valtava seura ja hyvin tärkeä kenen tahansa pelaajan uralle.

– Tietäen Reinierin osaamisen olen varma siitä, että hän tulee loistamaan Madridissa. Hän pystyy siihen, ja odotan sitä koko sydämestäni.

Paulinho tuntee myös toisen Real Madridin nuoren brassin Viniciuksen hyvin Brasilian juniorimaajoukkueesta.

– Vinicius on mahtava pelaaja, jolla on erityisiä taitoja. Siksi hän onkin niin suuressa seurassa, Leverkusen-hyökkääjä kehaisee Viniciusta.


MAKU VOITTOON | NAPPAA JÄTTIKERROIN 30.00

1. Avaa pelitili Betsafelle ja talleta.
2.Lyö vähintään 1€ veto Makwanin voitosta.
3. Jos Maku voittaa, saat 30€ bonusrahaa vetovoittosi lisäksi!